Hyppää sisältöön

Halloween-juhlijat pakkautuivat vain neljä metriä kapealle kujalle – tämä katastrofista tiedetään nyt

Etelä-Korean pääkaupungin Soulin eilisen halloween-juhlan uhrien määrä on noussut jo 153:een. Monet uhreista tallautuivat kuoliaaksi.

Henkilö asettaa kukkia muistoalttarille.
Suuri osa Soulin katastrofin uhreista oli nuoria aikuisia.
Sari Taussi

Tämä kaikki Etelä-Korean Soulin lauantaisesta suuronnettomuudesta, jossa kuoli ainakin 153, nyt tiedetään. 

1. Halloweenia juhlittiin ilman rajoituksia pitkästä aikaa

Soulin Itaewon-alueella juhlittiin ensimmäistä kertaa kahden vuoden tauon jälkeen halloweenia ilman koronarajoituksia.

Juhlahumu muuttui illan kuluessa painajaiseksi, kun kaduilla syntyneessä tungoksessa kuoli ainakin 153 ihmistä. Lähes 90 loukkaantui. Kuolleiden joukossa on 19 ulkomaalaista, mutta sunnuntaipäivän tietojen mukaan heistä yksikään ei ollut suomalainen. Suomalaisia oli kuitenkin paikan päällä.

Lue lisää: Suomalaisnainen kertoo kauhun hetkistä Soulin halloween-tungoksessa – "Ei pystytty lainkaan hallitsemaan mihin liikutaan"

Sosiaalisessa mediassa jaetut videot paljastavat kuinka ihmiset alkoivat joutua paniikkiin, kun yhä enemmän ihmisiä pakkautui kaupungin keskustassa sijaitsevalle kapealle baarikadulle. 

Ylen haastatteleman Karenina Perätalo kertoo, että poliisi käski kadun puolivälissä väkijoukkoa kääntymään takaisin ja alamäkeen. Käskyn syy ei Perätalon mukaan heti selvinnyt, ja tungos paheni entisestään.

Jarmil Taylor kertoi uutistoimisto AFP:lle, että alamäessä ihmiset kaatuivat tungoksessa toistensa päälle, kun ylempänä olleet työnsivät heitä eteenpäin.

Tungoksessa olleilla ei ollut kokonaiskuvaa tilanteesta. 

Soulin pormestari Oh Se-hoon tapasi toimittajia sunnuntaina. Maassa on suruaika. Kuva: EPA

Katastrofi on Etelä-Korean suurin onnettomuus sen jälkeen, kun enimmäkseen opiskelijoita kuljettanut matkustajalaiva upposi vuonna 2014. Onnettomuudessa kuoli yli 300 ihmistä. 

2. Poliisin mukaan moni kärsi sydämenpysähdyksestä

Suurin osa surmansa saaneista on parikymppisiä nuoria.

Silminnäkijöiden mukaan ihmisiä kaatui ja tallautui väkimäärän jalkoihin. Etelä-Korean viranomaisten mukaan monet uhreista kärsivät sydämenpysähdyksestä. 

Onnettomuuden tutkinnan ollessa kesken, liikkeelle on lähtenyt myös huhuja, joiden mukaan katastrofin olisi sysännyt liikkeelle esimerkiksi kaasuvuoto tai tulipalo. Joidenkin tietojen mukaan ihmiset olisivat tungeksineet nähdäkseen paikalla olleen julkkiksen.

Poliisi ei ole löytänyt näille huhuille mitään varmistusta, kertoo esimerkiksi uutistoimisto AFP:

Suuronnettomuuden syistä on luvattu tehdä perusteellinen tutkinta.

3. Kadut ovat osin erittäin kapeita

Itaewonissa oli poliisin mukaan lauantai-illan aikana jopa 100 000 ihmistä. 

Onnettomuuden keskiössä ollut katu on vain nelisen metriä leveä kuja, kertoo The Korean Times (siirryt toiseen palveluun). Lehden mukaan kuja yhdistää vilkkaan ravintola-alueen päätiehen. Kujalla pystyy kävelemään hädin tuskin kuusi ihmistä rinnakkain, lehti kirjoittaa.

4. Samaan aikaan myös toinen tapahtuma vei poliisivoimia

Menehtyneiden suureen määrään saattoi vaikuttaa se, että ensiapua antavat eivät tungoksen takia päässeet loukkaantuneiden luokse. Etenkin sydänongelmissa avun pitäisi olla paikalla nopeasti.

Moni on arvostellut sitä, että Itaewoniin ei ollut lähetetty riittävästi poliiseja. Kuva: EPA

Monien ensiaputaitoisten juhlijoiden kerrotaankin auttaneen lääkintäväkeä ihmisten elvytyksessä.

Monet ovat arvostelleet viranomaisia siitä, että paikalle ei ollut alun perin lähetetty riittävästi poliiseja. 

Etelä-Korean sisäministeriön mukaan Soulin toisella laidalla oli lisäksi samaan aikaan suuri mielenosoitus, jonne oli lähetetty paljon poliiseja.

Poliisin mukaan Itaewoniin saapui lauantaina enemmän ihmisiä kuin oli odotettu.

Voit keskustella aiheesta 31.10. kello 23:een saakka.

Lue myös:

Karenina Perätalo koki Soulin halloween-tungoksessa kauhun hetkiä – "Ei pystytty lainkaan hallitsemaan mihin liikutaan"

Suomen Etelä-Korean-suurlähettiläs Pekka Metso näki ihmismassat ennen onnettomuutta – ”Kuuden aikaan siellä oli jo pelottavan täyttä”

Moni näki Soulin onnettomuuspaikalla vaaran merkit jo ennen tragediaa

Yli 150 ihmistä tallautui kuoliaaksi halloween-juhlassa Etelä-Koreassa – joukossa 19 ulkomaalaista

Suosittelemme sinulle