Hyppää sisältöön

Kaksikerroksisen omakotitalon tulipalossa kuoli yksi ihminen Klaukkalassa

Rakennus paloi käyttökelvottomaksi. Palo oli ennen aamukuutta jo saatu hallintaan, mutta jälkisammutustyöt jatkuvat paikalla arviolta puoleenpäivään saakka.

Läheltä
Hanna Hanhinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Nurmijärven Klaukkalassa paloi lauantain vastaisena yönä 400-neliöinen omakotitalo. Itä-Uudenmaan poliisin mukaan tulipalossa kuoli yksi ihminen.

Päivystävä palomestari Päivi Lindström kertoi Ylelle puoli kuudelta aamulla, että palavasta kaksikerroksisesta talosta pelastettiin yksi henkilö, joka toimitettiin ensihoitoon.

Rakennus paloi käyttökelvottomaksi, kertoo Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Twitterissä.

Palo oli ennen aamukuutta jo saatu hallintaan, mutta jälkisammutustyöt jatkuvat paikalla arviolta puoleenpäivään saakka.

Paikalla on useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Palon syttymissyystä ei ole tietoa.

Pelastuslaitos sai palosta hälytyksen puoli kolmen aikaan yöllä.

Suosittelemme