Hyppää sisältöön

Uutuuskomedia Kulkuset kulkuset on saanut kritiikkiä rasistisesta ja homofobisesta huumorista, ja hyvä niin, sanoo koomikko Ali Jahangiri

Erityisesti yksi elokuvan kohtaus oli henkilökohtaisesti kova paikka ronskista huumorista tunnetulle koomikolle.

Koomikko Ali Jahangirin mielestä se, että vähemmistöjä ei haukuta ei ole korrektiutta, vaan merkki siitä että olemme kehittyneet ihmisinä
Koomikko Ali Jahangirin mielestä se, että vähemmistöjä ei haukuta ei ole korrektiutta, vaan merkki siitä että olemme kehittyneet ihmisinä
Velipekka Pekkola

Stand up -koomikko Ali Jahangiri näyttelee tuoreessa Kulkuset kulkuset -joulukomediassa. Elokuvan joulupöytäkohtauksessa Jahangirin esittämä isä nimittelee joulupöydän äärelle kokoontuneen seurueen jäseniä homoiksi, persuiksi ja rättipäiksi. Kohtauksen tekeminen oli kokeneelle koomikolle henkilökohtaisesti kova paikka. 

– Se kohtaus oli kaikkea sitä mitä minä en ole. Kävin jokaisen näyttelijän kanssa erikseen läpi, mitä tulee tapahtumaan. Juttelin ohjaaja Taru Mäkelän ja jokaisen näyttelijän kanssa, että mitä mieltä te olette siitä, mitä minä tulen sanomaan. 

Jahangirin mielestä kohtauksen merkitys on siinä, että se sukeltaa siihen, mitä on homofobia tai ksenofobia. Pelko siitä, että joku on erilainen. 

– Tuossa sukelletaan syvälle siihen päätyyn, ja on hyvä, että sitä tuodaan esille. Tarkoituksena on, että tästä hahmosta tehdään naurunalainen. Ehkä tulevassa joulupöydässä joku elokuvan nähnyt ajattelee, miten tyhmiltä hänen omat ajatukset kuulostaa. 

Uutuuselokuvaa on arvosteluissa kiitelty rohkeasta huumorista, mutta myös kritisoitu muun muassa homofobiseksi ja rasistiseksi, mikä Jahangirin mielestä on täysin ymmärrettävää, ja hyvä asia. 

– Kun tehdään elokuvaa, jossa käsitellään tällaisia aiheita, ja jos kukaan ei sano siitä mitään, me emme ole pystyneet saamaan viestiä perille. 

Jahangirin mielestä on myös olemassa merkkejä siitä, että muiden ihmisten kunnioittaminen on menossa parempaan suuntaan. Hänen mielestään kyse ei ole kohteliaisuudesta olla sanomatta asioita, vaan merkki ihmisyydestä. 

– Minua häiritsee se, että puhutaan korrektiudesta. Mitä korrektia on siinä, että me ei haukuta homoseksuaaleja, ettei haukuta muita vähemmistöjä. Ollaanko me jollain tavalla parempia, koska me ollaan korrekteja – ei. Se kertoo siitä, että me ollaan menty ajassa eteenpäin, että me ollaan ihmisinä parempia. 

Katso tästä koko haastattelu Puoli seitsemän -ohjelmassa:

Suosittelemme sinulle