Hyppää sisältöön

"Ikuinen Herson" palaa takaisin Ukrainalle – Venäjä on luopumassa suurimmasta sotasaavutuksestaan

Viikkokausia velloneet huhut ovat osoittautumassa todeksi. Venäjä haluaa vetää joukkonsa Hersonista Dneprjoen itäpuolelle. Ainakin se sanoo niin.

Hersonin kaupunki tyhjeni siviileistä loka-marraskuussa muutamassa viikossa Venäjän miehitysarmeijan ilmoituksen jälkeen.
Pauli Lahti
Avaa Yle-sovelluksessa

Venäjän hyökkäys Ukrainassa on saamassa merkittävän käänteen. Tärkeästä Mustanmeren satamakaupungista Hersonista ei tullutkaan "ikuista venäläistä kaupunkia", kuten Moskova suurieleisesti ilmoitti liittäessään sen laittomasti itseensä.

Venäjä kertoi eilen keskiviikkona, että se siirtää sotilaansa Hersonista Dneprjoen vastarannalle, kauemmas Ukrainan hyökkäyksiltä. Lähipäivät ratkaisevat, mitä kaupungissa todella tapahtuu.

– Vetäytymiseen voi kulua päiviä tai viikkoja. Se riippuu pitkälti siitä, kuinka aktiivisesti Ukraina iskee heidän niskaansa, Maanpuolustuskorkeakoulun (MPKK) sotilasprofessori Aki-Mauri Huhtinen sanoo.

Dneprjoen ylitys tulee joka tapauksessa olemaan vaikeaa. Hersonissa on arviolta 30 000 venäläissotilasta, joilla on käytössään yksi ainoa ehjä silta, Kahovkan kapea patosilta. Antonivkan maantie- ja rautatiesillat Ukraina on pommittanut käyttökelvottomiksi.

Hersonin alueen sillat kartalla.
Dneprjoen ylittäminen hidastaa venäläisjoukkojen vetäytymistä ylityspaikkojen vähäisyyden vuoksi. Kuva: Lasse Isokangas / Yle

Dneprjoki vaikeuttaa hyökkäystä

Venäjä on jo viikkoja rakentanut uusia puolustuslinjoja Dneprjoen itäpuolelle. Jos on joukkojen siirtäminen venäläisille hankalaa, sama koskee myös Ukrainaa, mikäli se jatkossa mielii hyökätä venäläisten uusiin asemiin.

– Hersonissa Venäjällä on ollut vaikeuksia omien huoltoyhteyksiensä kanssa. Vetäytymisellä he todennäköisesti yrittävät varmistaa sen, että pystyvät puolustautumaan Ukrainaa vastaan, Huhtinen arvioi.

Sotilasprofessori ei innostu ajatuksesta, että Venäjä yrittäisi järjestää ukrainalaisille jonkinlaista ansaa Hersoniin. Sen verran näyttävästi Moskova vetäytymisestä ilmoitti, että toisenlainen käänne olisi yllätys.

Toisaalta Venäjä on levittänyt valheellista propagandaansa koko sodan ajan.

– Tietysti on olemassa sellainen mahdollisuus, että Hersonissa viivytellään ja taistellaan, mutta pidän tätä hyvin epätodennöisenä, MPKK:n sotilasprofessori Huhtinen sanoo.

Yksi varaus sodassa täytyy silti jättää.

– Taistelu Hersonista ei ole ohi ennen kuin se oikeasti on ohi.

Lisää aiheesta:

Venäjän puolustus­ministeri: Venäjä vetää joukkonsa Hersonista – Ukraina suhtautuu epäilevästi

Kansainväliset sopimukset kieltävät sodankäynnin juomavedellä, mutta Venäjä ei piittaa niistä, sanoo apulaisprofessori

Propagandatemppu vai valtava evakuointi? Hersonin Venäjä-mielinen johto tyhjentää kaupunkia asukkaista

Suosittelemme sinulle