Muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa kuvataiteilija Markus Copper totesi, että hän on pistänyt ja keittänyt itsensä ylösalaisin ja palasiksi tutkiakseen, miten tämä "copperiksi kutsuttu veistos" oikein on rakennettu.
Lause kuvastaa hyvin Markus Copperia (1968–2019) sekä ihmisenä että taiteilijana. Hänen elämässään oli runsaasti sekä ylä- että alamäkiä.
Vuonna 1996 Copper leikkasi sirkkelillä irti vasemman kätensä. Kolme vuotta myöhemmin hänet palkittiin Ars Fennicalla. Sixpack of Instant Death -teos taas sisälsi räjähdysainetta, jonka poliisi joutui deaktivoimaan.
Ei ihme, että Markus Copperista on kehkeytynyt kulttitaiteilija, jonka maine on vuosien myötä vain kasvanut.
– Copper oli tuttu hahmo myös kuvataidemaailman ulkopuolella, eli hänen taidettaan ovat keränneet paitsi toiset taiteilijat, myös erilaiset underground-henkilöt. Vaikkei Copper asunutkaan Helsingissä, hän oli tunnettu hyvinkin erilaisissa piireissä, Kiasman johtaja Leevi Haapala summaa.
Haapala on kuratoinut Markus Copper – Metallin maku -näyttelyn.
Provosoiva taiteilija
Markus Copper eli alkujaan Markus Paajanen herätti huomiota jo kouluaikoina. Hän oli erikoistunut provosoiviin ja vaarallisiinkin performansseihin, joiden elementteinä olivat toisinaan myös bensiini ja tuli.
Erään perfromanssin jälkimainingeissa syntyi myös taiteilijanimi: sytytysnesteellä täytetty pullo räjähti Copperin syliin ja hänen jalkansa paloivat kuparinvärisiksi.
Kokeellisuus jatkui Copperin veistotaiteessa tai oikeammin veistetyissä koneissa, jossa hän yhdisteli toisiinsa suuria mittasuhteita, sähköä, ääntä ja mekaniikkaa. Oleellista teoksissa on ollut liike – ja äärimmäisyyksiä ja ääri-ilmiöitä syleilevä tematiikka.
– Copper oli kiinnostunut nimenomaan äärimmäisistä asioista ja taiteilijana myös synnyttävästä ja luovasta voimasta. Sen vastapainona oli kuitenkin aina tuho ja väkivalta, Leevi Haapala toteaa.
Niinpä esimerkiksi vuoden 1996 Rautaneito-veistos on saanut inspiraationsa keskiaikaisesta kidututusvälineestä. Se on eräänlainen sarkofagi, jonka piikit lävistävät sisälle pistetyn uhriparan. Samana vuonna valmistunut Porvariovi taas on aito giljotiini, jolla pystyisi hyvin teloittamaan esimerkiksi museovierailijan.
Kiasman näyttelyssä kummankaan teoksen mekaniikka ei ole turvallisuussyistä toiminnassa.
Monet Markus Copperin teoksista viittaavat tragedioihin ja onnettomuuksiin, kuten Kursk (2004) ja Estonia (2006).
Viimeksi mainittua ovat inspiroineet laivamuusikot: Copperin mukaan Titanicin legendaan on kuulunut oleellisena osana laivan mukana uponnut orkesteri, Estonian viihdetaiteilijoita ei ole muistanut kukaan. Estonia-veistoksen muusikon mallina on toiminut Copper itse.
– Copper tunsi syvästi ja hengitti aikaa, jossa me elämme. Kurskin ja Estonian kaltaiset onnettomuudet olivat asioita joita hän halusi tarkastella. Häntä kiinnosti mennä kohti yhteiskunnallisia jaettuja traumoja, ja antaa niille visuaalinen muoto. Yleisö saattoi sitten tarkastella näitä traumoja hienoisen etäisyyden päästä.
Copper ei myöskään kaihtanut ajankohtaisia yhteiskunnallisia teemoja, joihin kovin moni kotimainen taiteilija ei ehkä puuttuisi.
Teräksestä, moottorista, läpivärjätystä betonista ja paineilmasta syntynyt valtaisa tuulimylly eli Khyber Pass (2009) viittaa uskonnon varjolla tapahtuvaan sortoon ja naisten oikeuksien polkemiseen islamistien hallitsemassa Afganistanissa. Rungon reliefit kuvaavat naisten sukuelinten silpomista.
Kun valas herää henkiin
Vaikka Markus Copperin teoksia leimaa usein synkkyys, löytyy niistä valonpilkahduksiakin ja jonkinlaista mustaa huumoria. Seitsemän meren arkkienkelin (1998) lähtökohtana ovat ryhävalaan anatomia ja äänet. Teoksen äänimaisemassa ovat oleellisena osana Kotkan kirkon vanhojen urkujen osat.
Kymmenen vuotta myöhemmin syntynyt Valaanpyyntiasema taas soittaa Tom Waitsin musiikkia ja nousee hämmentyneen katsojan edessä huimiin korkeuksiin.
– Markus Copper haluaa teoksillaan pistää katsojan tilanteeseen, jossa ei ole reagointiaikaa. Hän hakee hetkeä, jolloin katsoja on valmistautumaton kohtaamaan teoksen, ja sitten teos tulee iholle äänien, mekaanisten liikkeiden ja valojen kautta. Kokemusta vahvistaa teosten yhteiskunnallinen tematiikka.
Mutta löytyykö maailmasta taiteilijoita, joihin Markus Copperia voisi verrata? Leevi Haapala vetää esiin ehkä yllättävänkin nimen.
– Ehkä vertaisin Copperia taiteilijoihin, jotka ovat herättäneet suuria tunteita. Perinteisemmässä mielessä tällainen voisi olla Norjan Edvard Munch, joka on yhtä lailla tallentanut elämän varjopuolia, mutta myös ilonaiheita. Sekä Copper että Munch ovat yrittäneet päästä tunneilmastoon, jossa ihminen voi omassa elämässään joutua elämään.
Kuuntele Kulttuuriykkösen keskustelua näyttelystä:
Aiheesta aiemmin:
Millaisia ajatuksia Markus Copperin taide sinussa herättää? Keskustele aiheesta: