Hyppää sisältöön

EU käänsi viime hetkellä kelkkansa ja tukeekin nyt kiisteltyä rahastoa, josta köyhille maille maksetaan ilmastokriisin aiheuttamia tuhoja

Ilmastokomissaari Frans Timmermans sanoi Egyptin ilmastokokouksessa myöhään torstaina, että EU puoltaa kehittyvien maiden vaatimusta.

Ihmiset osoittavat mieltä köyhien maiden rahavaatimusten puolesta Egyptin ilmastokokouksessa. Kuva: Hanna Eskonen / Yle

SHARM EL-SHEIKH EU on päättänyt puoltaa rahastoa, josta länsimaat korvaisivat kehittyville maille ilmastokriisin aiheuttamia tuhoja. 

Asiasta kertoi ilmastokomissaari Frans Timmermans myöhään torstaina.

Kiista rahastosta on hallinnut Egyptin Sharm el-Sheikhissä käynnissä olevaa ilmastokokousta. Kokouksen pitäisi päättyä tänään perjantaina.

EU:n kanta on yllättävä, sillä se on Yhdysvaltojen tavoin vastustanut kehittyvien maiden vaatimusta aivan viime päiviin saakka. 

Perustelu on ollut, että ilmastonmuutoksen seurauksista pahiten kärsiviä maita pitäisi auttaa esimerkiksi humanitääristen järjestöjen kautta. 

Afrikan, Latinalaisen Amerikan ja Aasian maista sekä pienistä saarivaltoista koostuva ryhmä on vaatinut rahaa kokouksen alusta saakka. 

Keskiviikkona ne toivat neuvottelupöytiin esityksen uuden rahaston perustamisesta Egyptissä.

– Vaatimus on täällä ollut odotettua kovempi, retoriikka on ollut tosi kovaa. Maille ei kelpaa mikään muu kuin tämä rahasto, ilmastoyksikön johtaja Outi Honkatukia ympäristöministeriöstä sanoo. 

Hän on yksi EU:n kolmesta pääneuvottelijasta ilmastokokouksessa. 

EU:n ilmastokomissaari Frans Timmermans neuvottelee Egyptin ilmastokokouksessa. Kuva: Hanna Eskonen / Yle

EU:lla on kuitenkin rahaston puoltamisessa ehto, jota osa köyhiin lukeutuvista maista todennäköisesti vastustaa.

EU haluaa, että kaikki suuret, paljon päästöjä aiheuttavat maat suostuvat maksajan rooliin. Tämä koskee länsimaiden lisäksi muun muassa Kiinaa, Intiaa ja Brasiliaa.

Esimerkiksi Kiina luetaan ilmastosopimuksen jaottelussa yhä kehitysmaaksi, vaikka se on maailman suurin ilmastopäästöjen aiheuttaja.

Honkatukia pitää todennäköisenä, että Kiina vastustaa EU:n ehtoa siirtyä maksajien leiriin. Se on aiemmin pitänyt kiinni roolistaan kehitysmaana ilmastosopimuksen yhteydessä. 

– On iso joukko maita joiden bruttokansantuote on suurempi kuin osalla EU-maista, ja nämä maat vetoavat kehitysmaastatukseen rahoitusasioissa, Honkatukia sanoo.

Katso videoraportti Egyptin ilmastokokouksesta.

Honkatukian mukaan EU:n kannan muutokseen vaikutti myös poliittinen johto eli ministerit, jotka saapuivat Egyptiin alkuviikosta.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo (vihr.) sanoi kehitysmaiden rahavaatimuksista jo tiistaina, että EU on valmis keskustelemaan siitä, löytyykö jotain muita, “innovatiivisia” tapoja ohjata rahaa kehittyville maille. 

– On saatava viesti, että länsimaat ovat tosissaan tämän rahoitusasian kanssa, ministeri sanoi.

Frans Timmermans taas sanoi myös jo aiemmin pitävänsä selvänä, että erityisesti köyhimmät ja haavoittuvimmat maat tarvitsevat rahaa.

Ilmasto- ja ympärisöministeri Maria Ohisalo saapui Egyptiin maanantaina. Kuva: Marianne Sundholm / Yle

Ilmastoasiantuntija Emilia Runeberg kehitysyhteistyöjärjestöFingosta uskoo, että maiden on kuitenkin vaikea hyväksyä EU:n ehdotusta rahaston ehdoista sellaisenaan.

– Tulee olemaan vaikea hyväksyä, että EU ja länsimaat eivät enää yksin kanna maksajan vastuuta. Tässä tömäävät erilaiset oikeudenmukaisuuskäsityset.

Runeberg sanoo köyhien maiden ja myös Kiinan ajattelevan, että ilmastonmuutos on historiallisesti Yhdysvaltojen ja Euroopan vastuulla, sillä ne ovat aiheuttaneet selvästi suurimman osan päästöistä.

– Kehitysmaiden mielestä länsimaat ovat levittäneet fossiilisiin polttoaineisiin perustuvan talousjärjestelmän. EU taas pitää epäreiluna, että maat joilla on nyt isot päästöt, pääsevät rahoitusasioissa kuin koira veräjästä, Runeberg sanoo.

Egyptin ilmastokokouksen odotetaan venyvän yli virallisen kokousajan viikonlopulle.

Myös kokouksen loppupäätelmä, johon kirjataan maiden poliittinen tahto ja mahdollinen 1,5 asteen tavoitteessa pysyminen, on yhä kesken.

Ilmastoasiantuntija Emilia Runeberg edustaa kehitysyhtestyöjärjestö Fingoa Egyptin ilmastokokouksessa. Kuva: Hanna Eskonen / Yle

Yle seuraa kokousta paikan päällä Sharm El Sheikhissä.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 19.11. kello 23:een saakka.

Lue lisää:

Egyptin ilmastokokous takkuaa pahasti – köyhät maat taistelevat tuhojen korvaamisesta, ja 1,5 asteen tavoitteen pelätään lipeävän käsistä

Oras Tynkkynen on yksi eniten ilmastokokouksissa olleista suomalaisista – nyt hän kertoo, miksei matkusta Egyptin kokoukseen

Analyysi: Egyptin ilmastokokous on erilainen kuin ennen – alla kuplii repivä kiista, mutta se ei liity päästöjen vähentämiseen

Tällaisia ongelmia seuraa, jos maapallo lämpenee kaksi eikä vain puolitoista astetta

Ratkaisevatko ilmastokokoukset ilmastokriisin? Ei ole tarkoituskaan – "Joystick on valtioiden käpälässä"

Suosittelemme sinulle