Tulipalo on tuhonnut suurelta osin noin 80 000 kanan kanalan Marttilassa.
Päivystävä päällikkö Petri Nenonen Varsinais-Suomen aluepelastuslaitokselta kertoo, että arviolta puolet kanoista on kuollut perjantain palossa.
– Näyttäisi siltä, että puolet on menehtynyt. Toisen puolen lintujen tilanteesta ei ole varmaa tietoa. Siellä on kuitenkin saatu ylläpidettyä ilmastointia, mutta silti osa kanoista on silläkin puolella saattanut menehtyä.
Nenosen mukaan pelastuslaitos on saanut tilanpitäjältä tiedon, jonka mukaan rakennuksessa olisi ollut kaikkiaan noin 80 000 kanaa.
Osa kanalasta on tuhoutunut kokonaan. Lattiakanalan puoleinen katto on palanut ja romahtanut.
Palon syttymissyystä ei ole tietoa. Sammutustyöt jatkuvat Nenosen mukaan useita tunteja.
Pelastuslaitos sai hälytyksen Marttilan Heikolantielle perjantaina iltapäiväyhden aikaan. Paikalle hälytettiin yli 20 pelastuslaitoksen yksikköä.
Uutinen päivitetty kauttaaltaan kello 16.15 ja 18.39.