Hyppää sisältöön

Ulla Järven kolumni: Mieti kaksi kertaa, mitä kerrot lapsestasi somessa

Monet aikuiset kertovat avoimesti vaivoistaan ja terveydestään sosiaalisessa mediassa. Vastuullinen aikuinen ei tee silti samaa omalle lapselleen, Ulla Järvi kirjoittaa.

Mikään ei sytytä myötätuntoa nopeammin kuin kärsivä lapsi. Kärsimyksen näkeminen tuntuu kohtuuttomalta; miksi viattoman luontokappaleen pitää sairastua, tuntea kipua.

Kun vammainen tai sairas lapsi on rakas, on tärkeä jakaa pakahduttavia tunteitaan toisten aikuisten kanssa. Siinä on myös riskinsä: moni pitkäaikaissairaan lapsen vanhempi tietää, miten ystäviä ja tuttuja tuntuu kaikkoavan läheltä. Moni kohtaa myös tahatonta tai tahallista tunteetonta kommentointia.

Siksi vertaistuki on ensiarvoista. Usein vain samanlaisia kokemuksia kohdanneet tunnistavat tunnekirjon laajuuden ja syvyyden. Sosiaalinen media on tuonut vertaistuen kaikkien ulottuville.

Mutta kun tiedetoimittajana ja terveysviestinnän tutkijana keskustelen lääkäreiden ja hoitajien kanssa, moni avautuu myös toisenlaisista somekokemuksista.

”Ymmärrän vertaistuen tärkeyden, mutta en ymmärrä julkisuuden hakemista”,totesi eräs lastenlääkäri somen valoista ja varjoista.

Viime aikoina olen kuullut alan ihmisiltä entistä useammin vastaavia kommentteja.

”Kun aikuinen itse on vapaamielinen suhteessaan sosiaaliseen mediaan, hän jakaa samalla avoimuudella myös lastensa neuvola- ja lääkärireissuja.”

”Sairaalassa otetaan osastolla valokuvia ja jaetaan Instaan ja Facebookiin.”

”Omakannasta siteerataan lääkärin kirjoittamia potilaskertomuksia ja kommentoidaan niitä somessa – lääkärin nimi on sitten siinä mukana.”

Terveydenhuollon väkeä tällainen toiminta huolettaa ja ärsyttää. Heillä on vaitiolovelvollisuus potilaistaan, eikä väärinymmärryksiä tai edes suoranaisia virheitä voi mennä oikaisemaan. Ei, vaikka postaus keräisi satoja tai tuhansia peukutuksia ja kommentteja.

Päivityksissä saatetaan kirjoittaa, että lasta ei ole rokotettu, että hän saa pahoja raivokohtauksia tai kärsii muista kehityshäiriöistä.

Niin ikään huoli alaikäisiä koskevien, yksityisyyden piiriin kuuluvien asioiden vuotamisesta sosiaaliseen mediaan ei ole turha. Niin hurjan yksityiskohtaisia terveystietoja jotkut siellä jälkikasvustaan jakavat.

Eikä lapsen tuominen someen koske vain omia lapsia. Ihmiset tekevät sitä myös sukulais- ja esimerkiksi kummilapsilleen, mikä on täysin käsittämätöntä!

Edes kaikki someammattilaiset eivät muista, että lapset saattavat olla tunnistettavissa ja saattavat altistua kiusaamiselle. Keskustelupalstojen lisäksi sosiaalisen media alustoilla on perhe-elämään keskittyviä lifestyle-blogeja ja Instagram-tilejä, joilla ns. influensserit julkaisevat valokuvia ja kirjoituksia yksityiselämästään.

Heidän päivityksissään saatetaan kirjoittaa omista lapsista, että heitä ei ole esimerkiksi rokotettu tai lapsi saa pahoja raivokohtauksia tai kärsii muista kehityshäiriöistä. Pahimmillaan tiedot jäävät algoritmi-avaruuteen (siirryt toiseen palveluun) kymmeniksi vuosiksi.

Keskustelupalstoilla kyllä raivotaan uusperheiden lasten esiintymisestä uuden puolison somepostauksissa , samaan aikaan jaetaan oman perheen elämästä intiimejä asioita.

Jokaisella lapsella on oikeus yksityisyyteen (siirryt toiseen palveluun) – myös silloin, kun vanhemmilla on profiili sosiaalisessa mediassa.

Keskustelupalstoilla kyllä raivotaan esimerkiksi uusperheiden lasten esiintymisestä (siirryt toiseen palveluun) uuden puolison somepostauksissa , mutta samaan aikaan jaetaan oman perheen elämästä hyvinkin intiimejä asioita. Emme toimi sosiaalisessa mediassa loogisesti.

Oikeustieteilijöiden piirissäkin on alettu tutkia ja keskustella (siirryt toiseen palveluun), voiko alaikäisten yksityisyyden suojan varmistumista jättää vain vanhempien vastuulle. Voi olla, että tulevaisuudessa saadaan suositusten lisäksi myös tukevampia määräyksiä.

Terveydenhuollon ammattilaisten kasvava ärtymys heidän ammattitaitoaan epäileviä tai pilkkaavia somepostauksia kohtaan on sekin ymmärrettävissä.

Lainsäädäntö on muutoinkin vasta aivan hiljattain kiinnostunut (siirryt toiseen palveluun) sosiaalisessa mediassa tapahtuvasta pahantahtoisesta toiminnasta. Pitkään ajateltiin, että nykyinenkin rikoslaki riittää somessa tapahtuvan vainon ja kiusaamisen tunnistamiseen. Usein myös ajatellaan, että viranhaltijoiden ja julkisen sektorin työntekijöiden on vaan kestettävä kaikki työhönsä ja ratkaisuihinsa kohdistuva arvostelu.

Voisiko kokeilla pientä ajatusharjoitusta, kun seuraavan kerran iskee halu haukkua vain omaa työtään tekevä ihminen somessa?

Laita solvatun paikalle oma nimesi ja lue postaus vielä kertaalleen.

Ulla Järvi

Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja terveysviestinnän tutkija, joka tunnistaa myös itsessään halun purkaa tunteita ja kokemuksia julkisesti. Myötätuntokin kelpaisi.

Kolumnista voi keskustella 25.11. klo 23.00 asti.

Suosittelemme sinulle