Hyppää sisältöön

Ainutlaatuinen aikakapseli: sisilialaisen kaivon pohjalle pudotettiin 2 400 vuotta sitten kipeä muisto kotikaupungin tuhosta

Rituaalisesti rikottujen ruukkujen lisäksi kaivoon pantiin eläinten nilkkojen luut, joita heittämällä oli kysytty oraakkelilta, mihin seuraavaksi pitäisi ryhtyä, päättelee arkeologian professori Jari Pakkanen.

Kaivoon oli laskettu yhdellä kertaa 40 ruukkua. Yleensä arkeologisen materiaalin kerrostuminen on paljon hitaampaa. Suuri määrä helpotti tulkintaa, kertoo Jari Pakkanen. Kuva: J. Pakkanen
Anniina Wallius

Vuonna 403 ennen ajanlaskumme alkua joukko naxoslaisia seisoi kotikaupunkinsa raunioilla Sisilian itärannikolla. Peloponnesolaissodan voittajiin kuulunut Syrakusa oli tehnyt Naxokseen kostoiskun, jossa ei ollut tunnettu armoa. 

Talot oli tuhottu, muurit kaadettu ja väki viety orjiksi, mutta jotakin tuttua sentään löytyi, kun kostolta säästyneet palasivat Naxokseen: syvä kaivo yhden talon sisäpihalla oli ennallaan, vaikka taloa ei enää ollutkaan. 

Naxos oli vanhin asuinpaikoista, joita kreikkalaiset tulokkaat perustivat Sisiliaan 700-luvulla eaa. Naxoksen vuosisatoihin ehti mahtua paljon kuohuntaa. Kaupunki oli selvinnyt siitä jaloilleen, mutta nyt oli toisin. Asukkaiden jäähyväiset olivat lopulliset, ja alue autioitui pitkäksi aikaa.

Ennen lähtöään viimeiset naxoslaiset laskivat kaivon pohjalle esineitä, jotka kertovat poikkeuksellisen selvää tarinaa tuosta käännekohdasta helleenisen Sisilian historiassa. 

Arkeologille tulee harvoin vastaan tällainen aineisto, jossa kaikki sopii samaan narratiiviin, sanoo lontoolaisen Royal Hollowayn yliopiston professori Jari Pakkanen

– Kun aineisto oli koossa ja sitä alettiin käydä läpi, aika nopeasti nousi ajatus, että paikalla oli tapahtunut jotakin erikoista.

Jari Pakkanen on Kreikan arkeologian professori, jonka erikoisalaa ovat arkkitehtuuri ja kaupunkikuva.  Kuva: J. Pakkanen

Jari Pakkasen yhteistyö italialaisen arkeologin Maria Costanza Lentinin kanssa alkoi parikymmentä vuotta sitten, kun Lentini pyysi Pakkasta käymään Naxoksessa katsomassa laivasuojia. 

– Meidän tutkimusinteressimme synkkasivat niin hyvin, että olemme siitä lähtien tehneet Naxoksessa käytännössä joka vuosi jotakin yhdessä. Se on niin äärettömän mielenkiintoinen kaupunki, että se on ollut minulla vähän niin kuin kakkosprojektina siitä asti. Jäin koukkuun, Pakkanen sanoo.

Naxoksen kaupunginmuurien sisäpuolelta oli aiemmin löytynyt vain yksi kaivo. Aloittaessaan uudet kaivaukset tutkijat eivät olettaneet löytöään toiseksi kaivoksi vaan pitivät sitä pithoksena eli enintään kahden metrin korkuisena keraamisena säilytysruukkuna.

Sitä se olikin, mutta alla piili yllätys. 

– Alkujaan lähdimme siitä, että se olisi yhden kaivauskauden juttu. Tuumimme, että katsotaanpa, mitä ruukussa oli säilytetty, Pakkanen kertoo. 

Kaivajille kertyi lopulta työtä yli kuuden metrin edestä. Muinaiset kaivontekijät olivat nähneet yhtä lailla vaivaa saadakseen makeaa vettä. He olivat myös pitäneet kaivonsa puhtaana.

– Löydöt viittaavat siihen, että kaivo oli käytössä koko 400-luvun ajan. Pohjalla oli vain pieni määrä löytöjä, ja ne olivat hyvin fragmentaarisia. Kaivoa oli siivottu hyvin, Pakkanen kertoo.

Pithoksen kaivaukset alkamassa. Iso yllätys oli vielä edessäpäin.  Kuva: J. Pakkanen

Kaivon pohjimmaiset esineet piirtävät tuokiokuvaa joltakin vuoden 403 eaa. päivältä. Tunteitakin niistä voi aavistaa: vihaa, surua, voimattomuutta. Jari Pakkanen kuitenkin näkee naxoslaisten jättämässä aikakapselissa myös toivon kipinän. 

– He ajattelivat, että “kaupunki on tuhottu, mutta me olemme vielä hengissä”. Ennustamalla haettiin jumalilta ohjetta seuraavaksi askeleeksi, joka olisi parempi kuin siihenastiset. 

Vastausta pyydettiin heittämällä astragaaleja eli eläinten jalkojen telaluita, joita on monissa muissakin kulttuureissa käytetty niin ennustamiseen kuin pelikapuloina. 

Asennosta, johon astragaalit pudotessaan asettuivat, pääteltiin oraakkelin kanta kulloinkin askarruttaneeseen asiaan. Kaivon ääressä vastaus oli, ettei Naxokseen kannattanut enää jäädä.

Astragaalien asento oli ennustajille tärkeä. Näistä valtaosa on selällään tai virallisemmin dorsaalisessa asennossa.  Kuva: J. Pakkanen

Ehkä arpoja oli vähän painotettu, jotta ne putoaisivat toivottuun asentoon, nauraa Pakkanen. Muutaman luun sisällä oli lyijypaino. Lähtö Naxoksesta oli kuitenkin looginen, olipa se oraakkelin sanelema tai ei.

– 400-luku oli rajua aikaa. Naxos oli jatkuvasti hyökkäysten kohteena. Kaupunki ei ollut puolustettavissa. Muureja ei pystytty tekemään tarpeeksi massiivisiksi. 

Niinpä asukkaat muuttivat noin kymmenen kilometrin päähän ylös vuorille. Sellaista paikkaa oli helpompi puolustaa. 

Uudessa paikassa Taurus-vuorella hommat lähtivätkin pian luistamaan, Pakkanen kertoo. Uudesta kotikaupungista Tauromeniumista tuli tämän päivän Taormina.

Satellittikuva kartoitetusta Naxoksen  muinaiskaupungista
Kreikkalaisten muuttajien perustama Naxos Sisilian itäreunalla on kreikkalaisen saaren kaima.

Astragaalien lisäksi kaivoon laskettiin varovasti yli 40 saviastiaa, jotka oli otettu rituaalisesti hengiltä. Ne eivät enää olleet käyttökelpoisia eläville ihmisille mutta kuolleiden naxoslaisten sieluille ja jumalille kyllä. 

– Astioista näki heti, että ne oli rikottu mielenkiintoisella tavalla. Ne eivät olleet särkyneet vahingossa, Pakkanen kertoo. 

Ruukun kyljen tai kupin pohjan läpi oli lyöty iso naula tai muu terävä esine, joka oli halkaissut astian. 

– Kun sovittelimme palasia yhteen, melkein kaikista näkyi, että ne oli rikottu yhdellä iskulla. 

Erittäin epätodennäköiseltä tuntuu, että joku ulkopuolinen olisi ryhtynyt suorittamaan moista uhrausrituaalia vieraan kaupungin raunioilla. Heidän täytyi olla naxoslaisia, Pakkanen ja Lentini päättelivät. 

– He tiesivät, mistä löytyisi säilyneitä ruukkuja. Ne olivat enimmäkseen paikallista tuotantoa ja ikään kuin perintöastioita tai peräisin pyhäköstä. Useimmat olivat jo sadan vuoden ikäisiä. Niillä oli sidos heidän historiaansa.

Kaivosta löytyi myös harvinainen pronssikolikko, joka oli lyöty Piakoksessa, toisessa sisilialaiskaupungissa, 400-luvun viimeisellä neljänneksellä eaa. Alkuperäisessä kontekstissa tehty löytö on hyvin merkittävä myös numismaattisesti, sillä näitä kolikoita tunnetaan vain muutamia ja ne kaikki ovat antiikkimarkkinoilta, kertoo Jari Pakkanen.  Kuva: J. Pakkanen

Astiat ja astragaalit sinetöitiin kaivon pohjalle kattotiilillä, ja päälle pantiin Silenos-maski – selvästi tarkoituksella, Pakkanen lisää. Vasta sitten päälle kasattiin muuta materiaalia tuhotusta talosta. 

Viiniin menevän mutta humalassa profetoimaan kykenevän Silenoksen ja käärmehiuksisen, katsellaan kivettävän Gorgon kasvoja oli yleensä pyhäköiden räystästiilien reunassa. 

Naxoslaiset olivat siitä harvinaisia, että he käyttivät sellaisia ihan normaaleissa taloissa. Se suojeli taloa, piti pahat henget poissa, Pakkanen kertoo. 

Naxoslaisten lähdettyä kaupungin alue käytännössä autioitui vuosisadoiksi, aina bysanttilaiseen aikaan asti. Joitakin roomalaisia alueella oli, sillä heidän jäljiltään on löytynyt merkkejä kalkkikiven polttamisesta kalkiksi, mutta roomalaisia villoja on löytynyt vain yksi. 

Puolittain täytettyyn kaivoon upotettu pithos oli todennäköisesti bysanttilaisten kylmävarasto, jota jäähdytettiin Etnan rinteiden lumella ja jäällä, Pakkanen arvioi.

Etna on Euroopan korkein aktiivinen tulivuori. Juuri nyt se on korkeimmillaan pitkään aikaa, sillä viime aikojen purkaukset ovat kasvattaneet sitä. Muinaiset naxoslaiset varmaankin ajattelivat rinteiden laavakielekkeistä, että tulen jumala Hefaistos siellä taas näytti voimiaan, sanoo Jari Pakkanen.  Kuva: J. Pakkanen

Muinainen Naxos pitänee professori Jari Pakkasta vastakin koukussaan. Työt jatkuvat ainakin yhden talon ja risteysalueen kaivamisella, hän kertoo.

Ensin kuitenkin tutkitaan, mitä kerrottavaa kaivoon päätyneellä 400-luvun talon materiaalilla on muun muassa seinäkoristeista. Pakkasen mukaan kalkkikivestä on jo nähtävissä, että värejä oli kaksi, valkoinen ja punainen. Kuviointi oli ilmeisesti abstraktia, seinämaalauksia ei ollut. 

– Meillä on laatikkokaupalla kalkkilaastimateriaalia. Sitä on nyt kartoitettu ja mallinnettu. Katsotaan, mitä siitä saadaan irti. Ja samalla käymme myös keramiikkaa vielä tarkemmin läpi.

Kostea kaivo on ollut monella tavalla aarreaitta. Muualla maan happamuus on tehnyt kalkkilaastille tuhojaan ja löydöt ovat sormenpään kokoisina hippusina, jotka hajoavat kosketettaessa, Pakkanen kertoo. Kaivossa myös kasvien osat ja luut olivat turvassa. 

Mitä syvemmälle kaivossa mentiin, sitä kosteampaa maa oli. Pohjaveden kanssa arkeologeilla ei ollut ongelmia, mutta loppu oli kyllä mutavelliä, Pakkanen nauraa. 

Kasvinäytteiden ja luiden analysointi Royal Hollowayssa on vielä kesken. 

– Tämmöisessäkin kontekstissa tulee aina vastaan siemeniä ja muuta, joka on muuttunut hiileksi. Niitäkin meillä on. Moni asia selviää vasta, kun koko materiaalia aletaan käydä tarkkaan läpi. 

Korjattu klo 20.30: Astragaalit ovat telaluita, eivät nikamaluita.

Suosittelemme sinulle