Hyppää sisältöön

Kiistellystä yrittäjien eläkelaista sopu eduskunnassa hallituspuolueiden kesken – valiokunnan puheenjohtaja: "Jokainen yrittäjä voi nukkua yönsä rauhassa"

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi vakuuttaa, että yrittäjien huolet on otettu huomioon. Mietintö yrittäjien eläkelain muuttamisesta on valmistumassa ensi viikolla.

Markus Lohi Valtiosalissa.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) kertoo yrittäjien eläkelain muutosten oleva eduskunnassa loppusuoralla. Kuva: Jorma Vihtonen / Yle
Matti Koivisto
Avaa Yle-sovelluksessa

Rajua arvostelua herättänyt hallituksen esitys yrittäjien eläkelain muuttamisesta aiotaan muokata eduskunnassa yrittäjien toivomaan suuntaan. 

Esitystä käsittelevän sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) kertoo Ylelle, että mietintö on valmistumassa pian ja hallituspuolueet ovat yksimielisiä sen sisällöstä. Mietintö on Lohen mukaan valmistumassa todennäköisesti ensi viikon tiistaina. 

– Olemme päässeet hallituspuolueiden kesken ja toivottavasti myös valiokunnassa laajemminkin yhteiseen näkemykseen siitä, mitä muutoksia tuohon hallituksen esitykseen tulee tehdä, jotta sitä tulee kohtuullinen ja hyvä laki myös yrittäjien näkökulmasta, Lohi sanoo. 

Pienyrittäjät huolissaan esityksestä

Lakiesitys on herättänyt kritiikkiä erityisesti sen takia, että yrittäjien työtulon määrittämisen lähtökohdaksi esitettiin toimialan mediaanipalkkaa. Pienyrittäjät ovat olleet huolissaan eläkemaksujen noususta lakimuutosten seurauksena. 

Lohen mukaan yrittäjien huoli on ollut aiheellinen ja se on otettu mietinnössä huomioon. 

– On ymmärrettävää, että ei voi olla sellaista lakia, jossa yrittäjien eläkemaksut yhtäkkiä nousisivat niin paljon, että yrittämisen edellytykset katoaisivat pienyrittäjiltä. Sen takia tulemme tekemään muutoksia, jotka johtavat siihen, että esitys on yrittäjien näkökulmasta erittäin kohtuullinen, mutta pidemmällä aikataululla saavutamme ne tavoitteet, joita tuossa lakiesityksessä on lähdetty hakemaan, Lohi sanoo. 

Eläkemaksun korotuksiin luvataan kohtuullisuutta

Lohen mukaan valiokunnassa varmistetaan, että työtulo määritellään kokonaisarvion perusteella. 

Toinen merkittävä muutos koskee Lohen mukaan sitä, että eläkemaksujen korotuksille määritellään kohtuullinen taso, jonka yli eläkemaksuja ei voida lähivuosina nostaa. 

– Sinne tulee selkeä euromäärä, minkä verran tasoa voidaan lähivuosina nostaa, jolloin jokainen yrittäjä voi varautua tähän, eivätkä korotukset tule olemaan yhdenkään yrittäjän osalta kohtuuttomia. Puhutaan alle sadan euron kuukausikustannuksen noususta lähivuosina.

Lohen mukaan esityksen yksityiskohdista tullaan pitämään tiedotustilaisuus ensi viikolla, kun mietintö valmistuu. Valmistumisen jälkeen mietintö lähetetään valiokunnasta eduskunnan suureen saliin äänestykseen.

– Sen voin sanoa, että olemme huomioineet yrittäjien huolet ja jokainen yrittäjä voi nukkua yönsä rauhassa. Eduskunnasta ei tule nyt mitään erityisen hankalaa lakia, Lohi vakuuttaa.

Lisää aiheesta:

Miksi yrittäjät hermostuivat lakiesityksestä, jonka on tarkoitus parantaa heidän eläketurvaansa? Lue vastaukset neljään kysymykseen

Hallituksen lakiesitys puuttuisi yrittäjien alimittaisiin eläkemaksuihin – etujärjestö pelkää yrittäjien jopa lopettavan

Suosittelemme