Hyppää sisältöön

Saarikko keskustan 9 prosentin kannatuksesta: Iso pettymys, mutta selitykset tai valitukset eivät auta

Keskustan puheenjohtajan mukaan puolueella ei ollut harhakuvitelmia siitä, että riidat hallituksessa nostaisivat keskustan suosiota. Saarikko sanoo, että hänen jatkonsa puheenjohtajana ratkeaa eduskuntavaaleissa.

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko kommentoi puolueen heikkoja kannatuslukuja
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko kommentoi puolueen heikkoja kannatuslukuja

Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko toteaa olevansa erittäin pettynyt keskustan kannatuskehitykseen.

Ylen puoluekannatusmittauksessa keskusta vajosi 9 prosenttiin ensimmäistä kertaa mittaushistorian aikana.

– Tulos on iso pettymys. Se on liian vähäinen ja huono määrä luottamusta suomalaisilta, Saarikko sanoi toimittajille eduskunnassa.

Saarikko sanoi samalla, ettei keskusta ole voinut olla kannatukseensa tyytyväinen koko hallituskauden aikana.

– Samalla kuitenkaan eivät selitykset, eivät valitukset auta. Tulos on se, minkä suomalaiset katsovat meille kuuluvan.

Annika Saarikko sanoo, että keskusta ei koskaan kuvitellut hallituksen sisäisten riitojen nostavan luottamusta keskustaan. Kuva: Silja Viitala / Yle

Puolueessa keskustellaan myös Saarikon asemasta

Yle kysyi Saarikolta, mitä tilanteesta nyt seuraa puolueessa.

– Tästä seuraa eduskuntavaalit. Vaaleihin on muutama kuukausi aikaa ja tärkeintä mitä tämä gallup nyt keskustalle viestittää, on vahva viesti vaalityöhön. Kuulemaan suomalaisia ja keskittymään niihin asioihin, joista suomalaiset kantavat huolta.

Saarikolta kysyttiin lisäksi, vaikuttaako huono kannatuslukema tämän omaan asemaan puheenjohtajana.

– Olisi poikkeuksellista, jollei näin huonossa kannatustilanteessa puolueen sisällä käytäisi kriittistä keskustelua monestakin tulokulmasta, myös omasta asemastani.

Todellinen mittaus puheenjohtajuudesta tehdään Saarikon mukaan kuitenkin eduskuntavaaleissa huhtikuun alussa.

– Tuohon päivään sitoudun ja täysillä taistelen joukkojeni kanssa.

Hallitus on kiistellyt loppusyksyn aikana muun muassa luonnonsuojelusta ja saamelaiskäräjälain uudistamisesta. Kuvassa pääministeri Sanna Marin (sd) ja valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) eduskunnan täysistunnossa keskiviikkona. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Saarikko: Ei harhakuvitelmia riitojen vaikutuksesta

Viime viikkojen riitely hallituspuolueiden kesken on tulkittu keskustan pyrkimykseksi profiloitua ja erottautua muusta hallituksesta, jotta sen suosio nousisi. Saarikko kiisti tulkinnan.

– Ei meillä ollut mitään harhakuvitelmaa siitä, että ne (riidat) olisivat lisäämässä luottamusta meihin. Uskon, että ajan saatossa suomalaiset ymmärtävät, miksi itse asian vuoksi on välillä pitänyt valita hyvin koviakin ja vaativiakin taistoja, jotta asiat ovat edenneet sellaiseen suuntaan, joka keskustan arvomaailmaan sopii.

Annika Saarikko reagoi Ylen kyselyn tulokseen jo aamupäivällä Facebook-päivityksessään. Hän myönsi, että keskusta on menettänyt paljon suomalaisten luottamusta.

– Ylen tuorein gallup on tästä raadollinen osoitus. Luottamuskyselyiden viesti on jo pidempään ollut meille vakavaa luettavaa.

Saarikko kertoi päivityksessään pitävänsä tilanteen vuoksi keskiviikkona etäkokouksen keskustan piirien johtajille sekä puolueen kansanedustajaehdokkaille.

Tutkijat: keskustan tilanne vaikea, mutta kykyä uudistua on löytynyt

Keskustan tilanne on ollut haastava koko hallituskauden ajan, sanoo Helsingin yliopiston yliopistotutkija Jenni Karimäki.

– Valinta lähteä hallitukseen heikon eduskuntavaalituloksen jälkeen ei ole koko hallituskauden aikana onnistunut nostamaan kannatusta eduskuntavaalikannatusta mittaavissa kyselyissä, Karimäki sanoo.

Kuntavaalien (siirryt toiseen palveluun) ja aluevaalien (siirryt toiseen palveluun) tulokset saattoivat antaa myönteisiä merkkejä keskustalle, mutta ne eivät ole enää kannatusmittauksissa näkyneet.

Hallituksen tuoreimpien kiistojen asiakysymyksiä luonnonsuojelusta ja metsäomistusten käytöstä Karimäki pitää keskustalle tärkeinä kysymyksinä. Näyttää kuitenkin siltä, että kiistely ei tee hyvää kannatukselle. 

– Eripuraisuus ja riitelevyys hallituksessa ei ole vakuuttanut äänestäjiä, Karimäki sanoo.

Karimäki ei lähde silti maalailemaan keskustan häviötä, vaan muistuttaa, että puolue on onnistunut merkittävien tappioiden jälkeenkin uudistamaan itsensä.

Myös Helsingin yliopiston valtio-opin dosentti Hanna Wass on samoilla linjoilla Karimäen kanssa keskustan uudistumiskyvystä.

Hän toteaa, että keskustalla on vankka asema suomalaisessa politiikassa ja perususkolliset kannattajat. 

– Keskustan tilanne on toki vakava, mutta on dramatisointia puhua syöksykierteestä, Wass sanoo.

Lue lisäksi:

Ylen puoluekannatusmittaus: Keskustan kannatus ensimmäistä kertaa alle kymmenen prosenttia

Suosittelemme sinulle