Hyppää sisältöön

Analyysi: Butšan veritekojen käsittely tuli kalliiksi venäläispoliitikolle – Ilja Jašinin tuomio ei yllättänyt

Langettava tuomio oli odotettavissa, sillä syytteitä oppositiopoliitikkoja vastaan hylätään harvoin, kirjoittaa Venäjän-kirjeenvaihtaja Heikki Heiskanen. 

Venäläinen oppositiopoliitikko tuomittiin pitkään  vankeuteen "valeuutislain" nojalla
Venäläinen oppositiopoliitikko tuomittiin pitkään vankeuteen "valeuutislain" nojalla

MOSKOVA Moskovalaisen Meštšanskin tuomioistuimen sali oli tupaten täynnä, kun tuomari Oksana Gorjunova luki oppositiopoliitikko Ilja Jašinin tuomion. 

Kaikki halukkaat eivät mahtuneet saliin ja tungosta oli myös tilaan, jonne istunto välitettiin televisioruudulla. Istunto alkoi lähes kaksi tuntia myöhässä. 

Kyseessä on yksi näkyvimmistä oikeusjutuista, joita on nostettu pian Venäjän suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen säädettyjen tiukkojen ”valeuutislakien” nojalla. 

Youtube-ohjelmassaan huhtikuussa (siirryt toiseen palveluun) Jašin puhui Ukrainassa Butšassa tapahtuneista veriteoista, joista syytetään kaupunkia miehittäneitä Venäjän joukkoja. 

Syyttäjä Sergei Beglov vaati Jašinille yhdeksän vuoden vankeustuomiota. 

Ei ollut suuri yllätys, että tuomari Gorjunova hyväksyi syytteen ja katsoi Jašinin levittäneen tietoisesti valheellista tietoa Venäjän asevoimien käytöstä motiivinaan poliittinen viha. 

Hän määräsi poliitikolle 8,5 vuoden vankeusrangaistuksen. 

Tuomari myös hyväksyi syyttäjän vaatimuksen, että Jašin ei saa neljään vuoteen tuomionsa jälkeen hallinnoida internetsivustoja.

Se on tähän asti kovin rangaistus uusien lakien perusteella. Aiemmin pisimmän tuomion oli saanut opposition kaupunginvaltuutettu Aleksei Gorinov. Huhtikuussa pidätetty Gorinov tuomittiin heinäkuussa seitsemän vuoden vankeusrangaistukseen. 

– Tällä hysteerisellä tuomiolla vallanpitäjät haluavat pelästyttää meidät kaikki, mutta tosiasiassa he vain näyttävät oman heikkoutensa, Jašin sanoi Telegram-viestipalvelun kanavalla julkaistussa lausunnossaan pian istunnon jälkeen.

Syytteitä Venäjällä hylätään harvoin, varsinkaan jos kyse on oppositioaktivisteista. 

Venäjän vallanpitäjät ovat pyrkineet tekemään sodanvastaisten näkemysten esittämisestä mahdollisimman kallista.

Suurimmat protestit sotaa vastaan nähtiin helmi-maaliskuussa ja syyskuun lopulla liikekannallepanojulistuksen jälkeen, mutta viranomaiset ovat kovilla otteillaan pitkälti onnistuneet tukahduttamaan näkyvimmän sodanvastaisen liikehdinnän. 

Mielipidemittausten mukaan suuri enemmistö venäläisistä ilmaisee tukeaan sotatoimille, sikäli kuin kyselytuloksiin voi luottaa nykyisen jyrkän lainsäädännön oloissa. 

Toisaalta yksittäisistä mielenilmauksista ja pidätyksistä raportoidaan jatkuvasti. 

Viimeisessä puheenvuorossaan oikeudenkäynnissä Jašin huomautti tavanneensa esitutkintavankilassa miehen, jolle langetettiin murhasta kahdeksan vuoden vankeusrangaistus. 

– Kaksi puukoniskua sydämeen, yksi maksaan. Jos minua syytettäisiin murhasta, syyttäjä esittäisi minulle lyhyempää tuomiota, Jašin sanoi. 

Jašin on istunut tutkintavankeudessa jo viime heinäkuusta. 

Jašinin puolustus sanoi, että poliitikko esitteli lähetyksessään erilaisia näkökantoja eri lähteistä Butšan tapahtumiin: niin Ukrainan version kuin Venäjän puolustusministeriönkin kannan. 

Puolustuksen mukaan syyttäjä ei osoittanut, että Jašin olisi puhunut totuudenvastaisesti Butšan tapahtumista, eikä Venäjän puolustusministeriön lausunto yksinään siihen riitä. 

Syyttäjä Beglov sanoi havainneensa Jašinin puolustuksessa neuvostovastaisen asennoitumisen. 

– Venäläisvastaisen, syyttäjä korjasi sanojaan, kun salissa naurettiin, Mediazona-sivusto kertoi (siirryt toiseen palveluun)

Liberaalin Jabloko-puolueen nuorisojärjestössä poliittisen uransa aloittanut Jašin on ollut tunnetuimpia oppositiopoliitikkoja, jotka ovat vielä yrittäneet toimia Venäjällä. 

Suuri määrä oppositiopoliitikkoja ja riippumattomia journalisteja on lähtenyt Venäjältä sen jälkeen, kun presidentti Vladimir Putin julisti helmikuussa niin sanotun sotilaallisen erikoisoperaation Ukrainaa vastaan. 

Viranomaiset alkoivat kiristää ruuveja näyttävästi jo viime vuonna, kun oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi tuomittiin vankeuteen ehdonalaisrikkomuksista. Navalnyin järjestöt kiellettiin.

Kun presidentti Putin aloitti avoimen hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan helmikuussa, protesteja organisoimaan ei ollut jäljellä enää mitään vakiintuneita oppositiorakenteita. 

Sen jälkeen otteet ovat entisestään koventuneet. 

Lokakuussa viranomaiset nostivat peräti maanpetossyytteen oppositiopoliitikko Vladimir Kara-Murzaa vastaan. Häntäkin vastaan on jo aiemmin nostettu syyte valheellisen tiedon tietoisesta levittämisestä. Kara-Murza istuu esitutkintavankeudessa. 

Ilja Jašinille loppupuheenvuoro oikeudessa oli tilaisuus tiivistää poliittinen sanomansa, ehkä viimeistä kertaa pitkiin aikoihin. 

Jašin kohdisti sanansa myösPutinille. Hän sanoi, että Putinin täytyy itsekin tajuta, miten raskaan virheen tämä teki 24. helmikuuta määrätessään laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan. 

– Meidän armeijaamme ei toivoteta tervetulleeksi kukkasin. Meitä kutsutaan kuolemanpartioiden jäseniksi ja miehittäjiksi. Teidän nimeenne liitetään nyt tiiviisti sanat ”kuolema” ja ”tuhot”, Jašin puhutteli Putinia. 

– Te toitte kauhean onnettomuuden Ukrainan kansalle, joka varmaankaan ei koskaan anna teille anteeksi. Mutta tehän ette käy sotaa vain ukrainalaisten kanssa vaan omien maanmiestenne kanssa. 

Jašin sanoi, että Putin johdattaa sodan helvettiin satojatuhansia venäläisiä, joista monet eivät koskaan enää palaa kotiin, monet palaavat raajarikkoina ja monet menettävät järkensä näkemiensä kauhujen takia. 

– Teille tämä on vain tappiotilastoja, lukuja sarakkeissa. Mutta suurelle määrälle perheitä se on sietämätöntä tuskaa menetetyistä miehistä, isistä ja pojista, Jašin jatkoi ja vaati Putinia pysäyttämään sodan välittömästi. 

Jašin kehotti tukijoitaan olemaan vaipumatta epätoivoon. 

– Uskokaa minua, Venäjästä tulee vapaa ja onnellinen, hän lopetti puheenvuoronsa. 

Juuri samoin vakuutti Aleksei Navalnyi omassa puheessaan oikeudessa helmikuussa 2021.

Aiheesta aiemmin:

Venäläinen oppositiopoliitikko Ilja Jašin saa pian tuomion ”valheellisen tiedon levittämisestä” — tämä juttu kertoo, mistä tapauksessa on kyse 5.12.2022

Suosittelemme sinulle