Hintojen nousu
Hintojen nousu eli inflaatio on nopeutunut lisää. Tammikuussa inflaatio oli 8,4 prosenttia. Helmikuussa inflaatio oli jo 8,8 prosenttia eli inflaatio kasvoi 0,4 prosenttiyksikköä.
Eniten ovat nousseet sähkön hinta, asuntolainojen ja muiden lainojen korot.
Keskuspankit ovat nostaneet korkoja. Tarkoitus on hidastaa inflaatiota. Nyt korkojen nosto on lisännyt inflaatiota, mutta tarkoitus on, että inflaatio hidastuu.
Ruoan hinta
Ruoan hinnannousu on nopeutunut uuteen ennätykseen.
Ruoan hinta nousi helmikuussa yli 16 prosenttia viime vuoden helmikuusta.
Eniten nousivat sokerin, jauhojen, voin ja kananmunien hinnat.
Suomen Nato-jäsenyys
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson sanoo, että Suomi liittyy ehkä Natoon ennen Ruotsia. Kristersson sanoo, että Turkki on tehnyt selväksi, että Turkki on valmis hyväksymään Suomen Nato-hakemuksen ennen Ruotsin Nato-hakemusta.
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson puhui asiasta medialle tiistaina Tukholmassa.
Kristersson sanoi myös, että ei kuitenkaan ole varmaa, että Suomi ja Ruotsi liittyvät Natoon eri aikaan.
Katujengit
Helsingin poliisi lisää katujengien valvontaa. Helsingin poliisissa aloittaa 2 uutta erikoisryhmää, joiden tehtävä on torjua katujengirikollisuutta.
Yksi ryhmä torjuu katujengien rikollisuutta. Toinen ryhmä torjuu uusien katujengien muodostumista. Ryhmä purkaa katujengejä ja auttaa nuoria irti katujengitoiminnasta.
Poliisin tiedossa on noin 10 katujengiä. Katujengeissä on noin 200 jäsentä. Helsingin seudun lisäksi katujengejä Turussa, Tampereella ja Oulussa.
Abortit
Suomessa tehdään muita Pohjoismaita vähemmän abortteja eli raskauden keskeytyksiä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on julkaissut tilaston vuodelta 2022.
Suomessa 1000 asukkaasta teki abortin alle 7 ihmistä. Ruotsissa 1000 asukkaasta teki abortin noin 15 ihmistä. Abortit ovat vähentyneet viime vuosina kaikissa Pohjoismaissa.
Toissa vuonna Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa tehtiin yhteensä 53 000 aborttia.
Sää
Keskiviikkona sää on pääosin poutaista ja melko aurinkoista. Maan keski- ja pohjoisosassa sataa paikoin vähän lunta. Lämpötila on 0 ja +2 asteen välillä. Pohjoisessa on vähän pakkasta.