Hyppää sisältöön

Keskiviikko 22.3.2023 (radio)

Ennakkoäänestys. Naisehdokkaiden määrä. Monikieliset vaalikeskustelut. Sää.

Voit lukea uutiset samanaikaisesti alta

Ennakkoäänestys

Vaalivirkailija ja naisäänestäjä ennakkoäänestyspaikalla.
Suomessa on melkein 1000 ennakkoäänestyspaikkaa. Kuva: Silja Viitala / Yle

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on alkanut. Ennakkoäänestys jatkuu viikon ajan eli ensi tiistaihin asti.

Ennakkoäänestyspaikkoja on esimerkiksi kirjastoissa ja kauppakeskuksissa. Ennakkoäänestyspaikalla äänestäjällä pitää olla mukana henkilötodistus.

Ennakkoäänestys on nykyään suosittua. Esimerkiksi viime eduskuntavaaleissa 1,5 miljoonaa ihmistä äänesti ennakkoon. 

Ennustetaan, että myös tällä kertaa monet äänestävät ennakkoon eli ennen varsinaista vaalipäivää. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 2. huhtikuuta.

Naisehdokkaiden määrä

Rivi vaalimainoksia ulkona.
Ehdokkaiden joukossa on melkein yhtä paljon naisia kuin miehiä. Kuva: Mira Bäck / Yle

Eduskuntavaaleissa on nyt ennätyspaljon naisehdokkaita. Noin 43 prosenttia ehdokkaista on naisia. Näin kertoo Tilastokeskus.

Osalla puolueista on enemmän naisehdokkaita kuin miesehdokkaita. Eniten naisehdokkaita on vihreillä. Vihreiden ehdokkaista yli 60 prosenttia on naisia.

Myös SDP:llä ja vasemmistoliitolla on enemmän naisehdokkaita kuin miesehdokkaita.

Monikieliset vaalikeskustelut

Eduskuntavaalit ovat pian, ja radiossa ja televisiossa on paljon vaalikeskusteluja.

Yle tekee vaalikeskusteluja myös vierailla kielillä, ensimmäistä kertaa myös arabian ja somalin kielellä.

Esraa Ismaeel juontaa arabiankielisen keskustelun, ja Wali Hashi juontaa somalinkielisen keskustelun. He sanovat, että monikieliset vaalikeskustelut ovat tärkeitä.

Naisen kasvokuva.
Esraa Ismaeel. Kuva: Petteri Sopanen / Yle

Esraa Ismaeel sanoo, että ihmisten pitää saada puhua omista asioista omalla kielellä. Demokratia tarkoittaa, että kaikki voivat osallistua.

Mies panee silmälasit päähän.
Wali Hashi. Kuva: Petteri Sopanen / Yle

Wali Hashi muistuttaa, että vaaleissa puhutaan aina maahanmuuttajista. Siksi on tärkeää, että myös maahanmuuttajat itse saavat osallistua keskusteluun.

Yle tekee vaalikeskustelut myös venäjäksi ja englanniksi kuten ennenkin.

Vieraskieliset vaalikeskustelut nauhoitettiin viime viikolla, ja ne nähdään TV1:ssä ja Yle Areenassa ensi viikolla.

Sää

sääkartta

Torstaina Etelä-Suomen yli liikkuu vesisateita ja Keski-Suomen yli lumisateita. 

Iltapäivällä lunta sataa vielä idässä. Pohjoisessa ei sada, ja siellä paistaa myös aurinko.

Lämpötila on etelässä plussan puolella. Pohjoisessa on torstaina pakkasta.

Perjantaina sää on etelässä pilvistä, mutta sateita tulee vain vähän. Pohjoisessa sää on edelleen aurinkoista.

Myös perjantaina lämpötila on etelässä plussan puolella ja pohjoisessa on pakkasta.