Hyppää sisältöön

Sunnuntai 9.4.2023 (radio)

Pääsiäispäivä. Pullovesi. Iranin poliisi. Mikael Agricola. Sää.

Voit lukea uutiset samanaikaisesti alta

Pääsiäispäivä

Pääsiäinen.
Kristityille pääsiäismuna on Kristuksen ylösnousemuksen symboli. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Sunnuntaina on vietetty pääsiäispäivää. 

Pääsiäinen on kristittyjen tärkein juhla. Juhlan aihe on Kristuksen ylösnousemus.

Pääsiäisen vietto jatkuu maanantaina. Silloin on toinen pääsiäispäivä eli pääsiäismaanantai. Esimerkiksi virastot ja pankit ovat kiinni myös pääsiäismaanantaina.

Pullovesi

nainen juo vesipullosta
Kuva: Pavel Rodimov / AOP

Pulloveden myynti kasvaa maailmalla.

Arvioidaan, että vuonna 2030 pullovettä myydään maailmalla 2 kertaa niin paljon kuin nyt.

Pullovesi tuo myös ongelmia. Se esimerkiksi kasvattaa jätemäärää, koska pullonpalautusjärjestelmää ei ole kaikissa maissa.

Suomalaisten ei ole pakko ostaa pullovettä, koska suomalainen hanavesi on puhdasta ja hyvää.

Maailmassa on kuitenkin noin 2 miljardia ihmistä, joilla ei ole hyvää hanavettä. Näin arvioi YK eli Yhdistyneet kansakunnat.

Suomalainen juttu: Vesi

Iranin poliisi

Naisia kadulla hiukset peitossa.
Iranissa hijab on pakollinen naisille. Kuva: Fatemeh Bahrami / AOP

Iranin poliisi alkaa valvoa naisten pukeutumista entistä tarkemmin. Iranissa naisten on pakko käyttää hijabia eli päähuivia julkisilla paikoilla.

Iranin poliisi aikoo käyttää älyteknologiaa, kun se valvoo naisia. Julkisille paikoille tulee kameroita. Kameroiden avulla poliisi esimerkiksi huomaa, jos auton kyydissä on nainen ilman hijabia.

Monet iranilaiset naiset rikkovat pukeutumissääntöjä. Viime vuonna Iranissa oli isoja mielenosoituksia, sen jälkeen kun Mahsa Amini kuoli poliisin käsissä. Poliisi otti Aminin kiinni, koska hänellä ei ollut hijab oikein päässä.

Mikael Agricola

Piirroskuva Mikael Agricolasta.
Mikael Agricola eli 1500-luvulla. Kuva: Otava

Sunnuntaina eli 9. huhtikuuta on vietetty Mikael Agricolan päivää. Päivä on myös suomen kielen päivä.

Mikael Agricola eli noin 500 vuotta sitten. Sanotaan, että hän on suomen kirjakielen isä.

Agricolan Abc-kirja julkaistiin vuonna 1543. Se oli ensimmäinen suomenkielinen kirja.

Abc-kirjassa opetetaan esimerkiksi aakkoset ja annetaan ohjeita suomen kielen kirjoittamiseen. Lisäksi kirjassa opetetaan kristinuskon perusteet.

Nykyään Mikael Agricolan päivä on liputuspäivä.

Sää

Sääkartta.

Aurinkoinen sää jatkuu pääsiäismaanantaina. Lämpötila on maanantaina noin 10 astetta koko maassa.

Tiistaina etelään tulee lämmintä ja kosteaa ilmaa. Taivaalla voi olla pilviä, mutta lämpötila voi nousta jopa 14 asteeseen.

Pohjoisessa on tiistaina vähän kylmempää. Lämpötila on alle 10 astetta, mutta tiistai on pohjoisessa aurinkoinen.