Hyppää sisältöön

Anna-Maja Henrikssonista tulee tänään pitkäaikaisin oikeusministeri

Henriksson on tänään toiminut yhteensä 2 898 päivää oikeusministerinä.

 Anna-Maja Henriksson.
Oikeusministerinä koko ministeriuransa ajan toiminut Henriksson nimitettiin virkaan ensimmäisen kerran 2011.  Kuva: Petteri Sopanen / Yle
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Ministeri Anna-Maja Henrikssonista (r.) tulee tänään Suomen pitkäaikaisin oikeusministeri.

Henriksson on tänään toiminut yhteensä 2 898 päivää oikeusministerinä, eli hän ohittaa tähän asti pisimpään oikeusministerinä toimineen Christoffer Taxellin (r.). 

Oikeusministerinä koko ministeriuransa ajan toiminut Henriksson nimitettiin virkaan ensimmäisen kerran Jyrki Kataisen (kok.) hallitukseen kesällä 2011. 

Henriksson jatkoi tehtävässä myös Alexander Stubbin (kok.), Antti Rinteen (sd.) ja Sanna Marinin (sd.) hallituksissa. 

Henriksson opiskeli oikeustiedettä Helsingin yliopistossa ja hänellä on varatuomarin arvo. 

Henriksson on kuitenkin vielä kaukana pitkäaikaisimman ministerin tittelistä. Valtioneuvoston ministeritilastojen mukaan sitä pitää hallussaan Johannes Virolainen (kesk.), joka toimi eri ministeripesteissä yhteensä 6 169 päivää. 

Virolainen aloitti ensimmäisessä ministeripestissään vuonna 1950 ja lopetti ministeriuransa vuonna 1979. Hän ehti toimia uransa aikana muun muassa pääministerinä, maa- ja metsätalousministerinä, opetusministerinä ja valtiovarainministerinä.

Suosittelemme