Hyppää sisältöön

Viiden päivän sodan päähenkilöt jäävät ohuiksi

Ohjaus: Renny Harlin Alkuperäinen nimi: 5 Days of War Alkuperämaa: Yhdysvallat 2011 Pääosissa: Rupert Friend, Richard Coyle, Emmanuelle Chriqui, Andy Garcia, Val Kilmer, Mikko Nousiainen K-16

Riikka Tujula

Renny Harlinin uusi elokuva Viiden päivän sota kuvaa suuren Venäjän maan ja piskuisen Georgian vuonna 2005 käymää, viisi päivää kestänyttä sotaa. Elokuvan keskeinen henkilö on amerikkalainen sotakirjeenvaihtaja Thomas Anders. Anders joutuu yhdessä kameramiehensä Sebastianin kanssa keskelle sotaa, heidän sattuessaan olemaan paikalla venäläisten ensimmäisten ilmaiskujen aikana. Etsiessään tietään turvaan miehet sattuvat todistamaan venäläisjoukkojen suorittamia kylmäverisiä siviilien murhia. Anders yrittää saada kuvansa maailmalle, mutta kansainvälinen media ei ole kiinnostunut tästä maailman perillä käytävästä kahakasta.

Renny Harlin on kertonut ryhtyneensä tekemään Viiden päivän sotaa eräänlaisena terapiana hänen pitkään hautomansa Mannerheim elokuvan ajauduttua täydelliseen umpikujaan. Harlin on myös sanonut Viiden päivän sodan olevan hänen tähänastisen uransa henkilökohtaisin elokuva.

Jos jotakin niin Viiden päivän sota osoittaa jälleen todeksi vanhan viidakon sanonnan, jonka mukaan Renny Harlin on todella taitava toimintakohtausten tekijä. Tämänkin elokuvan sotakohtaukset ovat todella vangitsevia ja saavat teatterin penkitkin tärisemään. Kun tarinassa pitäisi sitten päästä kuvaamaan henkilöitä ja heidän suhteitaan alkavat ongelmat. Syy ei suinkaan ole yksinomaan Harlinin, vaan pikemminkin elokuvan käsikirjoituksen, jonka alkuperäisversion on muuten tehnyt Hollywoodissa vaikuttava suomalaiskäsikirjoittaja Mikko Alanne. Vikana käsikirjoituksessa on mm. se, että siihen ei ole kirjoitettu ihmisiä vaan ohuita tyyppejä, eivätkä Harlinin henkilöohjaajan kyvyt heitä myöskään eläviksi saa. Elokuvan sotakuvauksiin saatu realismin tuntu tökkii sekin välillä pahasti tarinan päähenkilön hiusten ollessa tilanteessa kuin tilanteessa sliipatut kuin James Bondilla ikään.

Suosittelemme sinulle