Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Ammattijärjestäjät auttavat yhä useammassa kodissa

Suomalaiset käyttävät arjen helpottamiseksi yhä enemmän henkilökohtaisia kotitalouspalveluita. Ammattijärjestäjät, eli professional organizerit, tulevat apuun, kun kodin tavarakaaosta ei enää itse kyetä hallitsemaan.

Kaksi naista lajittelemassa ruokailuvälineitä.
Kuva: YLE
Maija Mokkila
Avaa Yle-sovelluksessa

Raili Kannel soitti ammattilaisen hätiin ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten. Itse hankitut ja perinnöksi saadut tavararöykkiöt häiritsivät elämää.

- Minua hävetti kodin sekamelska. Ja vaikka kuinka yritin, en päässyt eteenpäin siivousyrityksessäni. Ei ollut mitään paikkaa, mihin tavaraa tunkea. Meitä on kaksi ihmistä ja meillä oli sata lakanaa, noin suurin piirtein, Kannel kertoo kokemuksistaan.

Tavarapaljous tukkii suomalaisten kaapit

Suomessa toimii tällä hetkellä kymmenen yrittäjää, jotka tarjoavat henkilökohtaista kodinraivausapua. Kyse ei ole pelkästään siivoamisesta, vaan samalla kun tavarat löytävät oikean paikkansa, järjestäjä miettii asiakkaan kanssa ratkaisuja siihen, miten järjestyksen saisi arjen keskellä pidettyä vastakin.

Ammattijärjestäjä Maria Laitisen mukaan kysyntää riittää, sillä tavaran paljous hallitsee yhä useamman suomalaisen elämää.

- Ihmiset tuhlaavat rahaa, sillä että he eivät tiedä missä jokin tavara on ja ostavat uuden. Kolmella kuusenjalalla ei lopulta tee mitään.

Erikoistutkija Tanja Kotro Kuluttajatutkimuskeskuksesta vahvistaa Laitisen havainnon.

- Ongelma koskee kaikkia, mutta vain pieni ryhmä ihmisiä voisi käyttää näitä palveluita.

Henkilökohtaiset palvelut nousussa

Kuluttajatutkimuslaitoksen mukaan trendit viittaavat siihen että ulkopuolista apua arjen helpottamiseksi käytetään tulevaisuudessa yhä yleisemmin.

Kotona voi vierailla varamummo tai -vaari tai joku joka tekee viikon ruuat pakastimeen. Kotipalvelujen ostoherkkyyteen on vaikuttanut ennen kaikkea kymmenen vuotta sitten nykymuodossaan mahdolliseksi tullut kotitalousvähennys.

Kotron mukaan henkilökohtaisille palveluille on selvästi aukeamassa uutta sijaa markkinoilla.

- Jonkun verran voi ajatella, että tässä on kyseessä piikayhteiskunnan paluu. Se vain tulee nyt vähän eri muodossa, eli meille tulee ihmisiä, jotka myyvät tiettyä itsekonseptoimaansa palvelua, mutta eivät varsinaisesti asu siellä asiakkaansa kotona.

Suosittelemme