Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Iran ja Israel syyttävät toisiaan Bangkokin iskuista

Iran kiistää osallisuutensa Thaimaassa eilen tiistaina tehtyihin räjähdeiskuihin, kirjoittaa Iranin valtiollinen televisio verkkosivuillaan. Iranin mukaan Israelin agentit ovat sen sijaan usein syyllistyneet eilisen kaltaisiin terroritekoihin. Israel syyttää iskuista Irania.

Pommi-iskusta epäilty (kesk.), iranilainen Mohammad Hazaei, saatiin kiinni 14. helmikuuta 2012 Suvarnabhumin lentokentällä Bangkokissa.
Pommi-iskusta epäilty (kesk.), iranilainen Mohammad Hazaei, saatiin kiinni 14. helmikuuta 2012 Suvarnabhumin lentokentällä Bangkokissa. Kuva: STR / EPA
Annette Blencowe
Avaa Yle-sovelluksessa

Israelin puolustusministeri Ehud Barak sanoi eilen tiistaina Iranin ja libanonilaisen Hizbollah-järjestön olevan terrorismiaineksia, jotka vaarantavat alueen ja koko maailman turvallisuuden. Barak kommentoi iskuja vierailullaan Singaporessa. Barak vieraili myös Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa sunnuntaina.

Uutistoimisto AFP:n nimettömän tiedustelupalvelun lähteen mukaan Bangkokin iskujen kohteena olisivat olleet israelilaiset diplomaatit mukaan lukien suurlähettiläs.

Uutistoimisto AP raportoi Thaimaan poliisin ilmoittaneen varhain keskiviikkoaamuna Suomen aikaa, että iskut oli suunnattu yksittäisiä ihmisiä vastaan. Poliisin mukaan räjähteiden tuhovoima ei ollut niin suuri, että niillä olisi ollut tarkoitus hyökätä ihmisjoukkoja tai suuria rakennuksia vastaan.

Bangkokia ravisutti eilen tiistaina kolmen räjähdyksen sarja. Viisi ihmistä loukkaantui, mutta kukaan ei kuollut. Poliisi on pidättänyt iskuista epäiltynä kaksi iranilaista miestä.

Maanantaina Intiassa ja Georgiassa tehtiin pommi-iskut Israelin suurlähetystöihin.

Suosittelemme sinulle