Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Iskiaksen lääkehoidot lumetasolla

Selkä- ja jalkakipuja aiheuttavaa iskiasta hoidetaan monilla kipulääkkeillä, mutta niiden teho on vähintäänkin kyseenalainen, osoittaa tuore tutkimus. Nykytiedon valossa onkin vaikea sanoa mitkä kipulääkkeet iskiaspotilaita parhaiten auttaisivat.

Annamari Iranto
Avaa Yle-sovelluksessa

Yleisesti iskiaksen hoitoon käytetyt NSAID-tulehduskipulääkkeet, kortikosteroidit, masennuslääkkeet, antikonvulsantit, lihasrelaksantit ja opioidit eivät tutkimuksen mukaan ole juuri lumelääkkeitä tehokkaampia iskiaskivun lievittäjiä.

Havaintojensa perusteella tutkijat ehdottavat, että ennen kuin kyseisten lääkkeiden sopivuudesta iskiakseen saadaan lisää tietoa, lääkäreiden kannattaisi soveltaa iskiaspotilaisiin neuropaattisten eli hermovaurioperäisten kiputilojen ja alaselkäkipujen hoito-ohjeita, joiden tieteellinen pohja on vahvempi.

Tutkimuskatsaus julkaistiin British Medical Journalissa. Siinä analysoitiin 23 iskiastutkimusta.

Iskiasoireilla tarkoitetaan iskiashermon ärsytyksestä johtuvaa selkäkipua ja muita oireita, jotka voivat jatkua varpaisiin saakka. Yleisin iskiasoireen syy on nikamien välilevyn rappeutumisesta johtuva pullistuma, joka puristaa selkäydinhermoa tai saa hermon ärtymään.

Suosittelemme