Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Latvia torjui venäjän kielen virallistamisen

Alustavien tulosten mukaan latvialaiset ovat odotetusti torjuneet venäjän asettamisen maan toiseksi viralliseksi kieleksi. Vain neljäsosa, eli noin 25 prosenttia äänestäjistä kannatti venäjän kielen virallistamista.

Latvian kansalainen pitää käsissään passia ja äänestyslappua.
Kuva: ANDREJS STROKINS / EPA
Tuuli Liekari
Avaa Yle-sovelluksessa

Äänestys järjestettiin, koska sitä vaativan adressin allekirjoitti yli 10 prosenttia asukkaista. Perustuslakia olisi muutettu, jos muutosta olisi kannattanut vähintään puolet kaikista äänioikeutetuista, eli yhteensä noin 772 500 latvialaista. Yhteensä venäjän kielen virallistamisen puolesta äänesti noin 273 00 äänioikeutettua.

Uutistoimisto BNS:n mukaan äänestämässä kävi noin 1,1 miljoonaa latvialaista, eli yli 70 prosenttia äänioikeutetuista. Sitä pidetään yllättävän suurena määränä.

Äänestystulos ei ole yllätys, sillä äänestys kuohutti monien tunteita ja herätti muistoja neuvostovallasta. Muiden muassa Latvian presidentti ja pääministeri sanoivat etukäteen äänestävänsä esitystä vastaan. Viranomaisten mukaan äänestys sujui kuitenkin rauhallisesti.

Vuoden 2000 väestönlaskennan mukaan 37,5 prosenttia Latvian 2,2 miljoonasta asukkaasta on äidinkieleltään venäläisiä. Arviolta neljännes ei osaa latviaa hyvin, jos ollenkaan. Noin 300 000:lla Latviaan neuvostomiehityksen aikana muuttaneella ihmisellä ei kuitenkaan ole maan kansalaisuutta eikä äänioikeutta.

Suosittelemme sinulle