Laki peruskoulusta säädettiin vuonna 1968. Juhlallista hetkeä edelsi vuosikymmenien suunnittelu ja kokeilut, joista varhaisimmat tehtiin jo 1920-luvulla. Sotien jälkeen paine koulujärjestelmän uudistamiseen kasvoi.
- Kansan koulutustasoa haluttiin nostaa, ja todettiin, että se ei onnistu järjestelmällä, jossa osa koulutuksesta on maksullista. Nähtiin myös elinkeinoelämän muutos ja se, ettei apumiehen paikkoja ei enää tulevaisuudessa juuri ole, professori Jukka Sarjala sanoo.
Sarjala toimi Opetushallituksen pääjohtajana vuosina 1995-2002. Sitä ennen hän seurasi opetusministeriössä peruskoulun perustamista läheltä.
Oikeisto piti peruskoulua "subventiosivistyksenä"
Työmarkkinoiden murroksesta huolimatta tie koulu-uudistukseen oli kaikkea muuta kuin mutkaton. Sitä edelsi raivokas kiista siitä, sopiko koko ikäluokka laittaa samaan kouluun.
Taistelulinjalla olivat vasemmisto ja oikeisto. Vasemmisto halusi järjestelmän, joka takaisi tasa-arvoiset opiskelumahdollisuudet kaikille. Oikeistossa yhtenäiskouluun ei uskottu, ja puhuttiin alentuvasti jopa ”subventiosivistyksestä”.
- Oikeistossa kannatettiin selektiivistä koulutusjärjestelmää, jossa oppilaat jaettaisiin teoreettisiin ja käytännön alalle suuntautuviin oppiaineisiin. Oli epäluulo siitä, että olisi mahdollista kuljettaa koko ikäluokkaa saman opetussuunnitelman mukaisesti, Sarjala sanoo
Ratkaisijaksi nousi Maalaisliitto (sittemmin Suomen Keskusta) Johannes Virolaisen johdolla. Puolue halusi kuroa suuria alueellisia eroja umpeen. Helsingissä oppikouluun meni jopa 90 prosenttia ikäluokasta, kun pohjoisessa vastaava osuus oli kymmenen.
- Ei Virolaista koulutuksen didaktiikka kiinnostanut. Motiivi oli koulutusmahdollisuuden jakautuminen asuinkunnasta, vanhempien varallisuudesta ja sosiaalisesta asemasta riippumatta, Sarjala sanoo.
Lopulta vastarinta suli eduskunnassa jopa niin, että peruskoululakia vastaan äänesti vain 38 kansanedustajaa. Ensimmäiset peruskoulut perustettiin Lappiin vuonna 1972. Sieltä edettiin kunta kunnalta etelää kohti.
”Itsenäisen Suomen tärkein kulttuuripoliittinen teko”
Peruskoulu muutti ratkaisevasti kansalaisten jatko-opintomahdollisuuksia. Sarjalan mukaan lukion käynti yleistyi erityisesti syrjäseudulla.
- Mikään uudistus ei ole ollut yhteiskuntapoliittisesti niin merkittävä. Peruskoulu on itsenäisen Suomen tärkein kulttuuripoliittinen teko, hän sanoo.
Sarjalan mukaan opetusministerin salkku oli aikanaan hyvin painava. Se uskottiin puolueiden puheenjohtajille, kuten Johannes Virolaiselle (ML), Ulf Sudqvistille (sd), Kalevi Kivistölle (SKDL) ja Kristoffer Taxellille (r). 2000-luvulla salkusta on tullut hallituneuvottelujen jakojäännös, Sarjala sanoo.
Hän pitää positiivisena sitä, että tuntijaon uudistus on herättänyt viime vuosina kiivasta keskustelua. Entisen opetusministerin Henna Virkkusen (kok) esitys vuonna 2010 kaatui vilkkaan julkisen keskustelun siivittämänä - ja historian siipien havinan säestämänä - keskustan vastustukseen.
Jukka Sarjala uskoo, että hyvät Pisa-tulokset reilun kymmenen vuoden aikana ovat vaimentaneet peruskoulun kritiikkiä.
- Olisi hyvä, jos pysyttäisiin valppaina, ettei koulusta käytävä keskustelu jäisi vain asiantuntijoiden väliseksi, hän sanoo.