Kemin kaupunginteatterin esitykset keräsivät vuoden 2011 aikana 24 034 katsojaa 136 esityksellä. Teatterinjohtaja Juha Vuorisen mukaan lukemaan voi olla tyytyväinen, sillä sairaustapauksista johtuvat peruutukset tuntuvat nopeasti kävijämäärässä.
- Meillä ei ole oikeastaan minkäänlaista reserviä näyttelijöiden osalta, eikä teknisen henkilökunnan puolelta senkään vertaa särkymävaraa, Vuorinen sanoo.
Bussi Somerolle on ollut koko ajan täynnä
Eniten yleisöä keräsi Bussi Somerolle - Rauli Badding Somerjoen elämästä kertova musikaali, jonka näki 4765 katsojaa. Toiseksi suosituin näytelmä oli fantasiasatu Ihmemaa OZ 3908 katsojallaan ja lähes yhtä paljon katsojia (3868) keräsi kotimainen draama, Hella Wuolijoen Niskavuoren nuori emäntä.
- Bussi Somerolle on ehtinyt olla ohjelmistossa vasta pari kuukautta. Siinä kyllä lähtökohtanakin oli se, että se tarjoaa jokaiselle jotakin: nostalgiaa niille, joilla on omakohtaisia muistoja aiheesta ja toisaalta Baddingin musiikki on sellaista, että sitä voivat kuunnella myös nykynuoret, Vuorinen kertoo.
Vierailevia esityksiä Kemin kaupunginteatterissa nähtiin vuoden aikana kuusi. Suosituimpia vierailuesityksistä olivat KOM-teatterin Kone, Jope Ruonansuun konsertti, Kelvottomat 4 ja flamencotanssiesitys Flamenco x 3.
Kemin kaupunginteatterin kävijämäärä oli nyt toista vuotta peräkkäin suurempi kuin Rovaniemen teatterin. Alueteatteri on kärsinyt tilaongelmista, kun Lappia-talo meni remonttiin, mutta myöskään ohjelmisto ei ole tavoittanut lappilaisia.
Henkilöstömäärältään ja valtionrahoitukseltaan Kemin kaupunginteatteriin verrattuna lähes kaksinkertaisen Rovaniemen teatterin kävijämäärä romahti viime vuonna alle 19 000 kävijään.