Martti Rikkosen kasvitieteen cum laude -kurssi Oulangalla keskeytyi tietoon Käsivarressa pesivistä tunturipöllöistä vuonna 1974. Muutaman päivän retkeilyllä suurtuntureille löytyi useampi pesivä pari.
Tästä alkoi vuosikymmenten mittainen kiinnostus isoa valkoista kohtaan. Seuraavat pesinnät todettiin vuosina 1987-1988 Utsjoella. Vaadittiin 20 vuotta ennen kuin laji pesi jälleen Suomessa - ja taas Utsjoella vuonna 2007. Näyttely perustuu juuri tuon pesinnän kuviin ja havaintoihin. Siihen on tarkoitus liittää myöhemmin tämän vuoden pesintä: Suomessa pesi tänä vuonna kymmenkunta tunturipöllöpariskuntaa. Pesintä vaatii myyräkantojen huipun.
Riihimäen metsästysmuseossa esillä oleva näyttely kulkee uljaasti nimellä Pohjolan valkoinen kuolema. Se kertoo kuvin ja sanoin tunturipöllön elämästä ja elinpiiristä.
- Lintujen seuranta on ollut läheinen asia pikkupojasta asti. Tuollainen laji ei voi olla puhuttelematta, sanoo Rikkonen yli 30 vuoden kokemuksella.
Luonto on raadollinen
Viitasaarella Keski-Suomessa alkanut petolintujen rengastusharrastus on laajentunut suoranaiseksi ihailuksi, jota nyt tuodaan kaiken kansan nähtäväksi. Maakotka ja metso ovat suosikkilistalla korkealla, mutta tunturipöllö tuo elämään ihan omanlaista draamaa.
- Vuonna 1988 olin Utsjoella kävelemässä vanhaa saksalaisten tekemää maastoliikenneuraa, kun näin tunturipöllön. Alarinteessä loivassa valossa kiisi saalistava koiras. Ajattelin, että tuo lintu ei ole tästä maailmasta. Se oli häkellyttävä näky, jokin ihan toisesta ulottuvuudesta oli tullut luoksemme.
Tuon uljauden toinen puoli on luonnon raakuus, joka kiteytyy sekin tunturipöllössä. Vuosikymmenten tunturireissut Lapissa ovat tuoneet luonnon raadollisuuden silmien eteen. Rikkonen näki omin silmin sen, mistä oli aikaisemmin ollut pelkkiä arveluja.
- Pesässä oli muna, jota emo oli hautonut, mutta se ei ollut kuoriutunut. Emo rikkoi munan ja otti täydellisen poikasen sisästä ja syötti sen muille poikasille. Toisen kerran emo kantoi satojen metrien päästä kuolleen poikasensa pesään ja syötti sen omille sisaruksilleen. Siinä tuli jo ajatuksia eräänlaisesta kannibalismista.
Pohjoisen valkoinen kuolema
Näyttelyn nimi Pohjoisen valkoinen kuolema kertoo pelin hengen.
- Kyse on petolinnuista ja tehokkaasta saalistajasta. Ja erityinen valkoisuus sopii hyvin nimeen. Tunturipöllö on omanlaisensa lintu. Kesämaa on ruskean vihreä, mutta lintu on valkoinen aina. Miten siinä kannattaa olla läpi vuoden valkoinen, kun muut lajit kuten riekot, naalit, kärpät ja lumikot vaihtavat suoja-asun, ihmettelee Rikkonen.
Pohjolan valkoinen kuolema -näyttely on avoinna Riihimäen metsästysmuseossa 12.1.-26.2.2012. Näyttelyn on tuottanut Ylä-Lapin luontokeskus Siida.
Tunturipöllö on erittäin uhanalainen Suomessa
Tunturipöllö (Bubo scandiacus) on pohjoisen tundravyöhykkeen laji. Lajin levinneisyys ulottuu napa-alueen ympärille. Laji on sopeutunut erinomaisesti arktiseen elinympäristöönsä: höyhenpuku on ilmava ja kylmyyttä eristävä, pitkät höyhenet suojaavat jalkoja ja nokkaa.
Uros on lumivalkea kesät ja talvet, naaraan ja nuorten lintujen vaalea höyhenpuku on tummien täplien ja juovien kuvioima.
Tunturipöllö pesii Suomessa vain pikkujyrsijöiden esiintymisen huippuvuosina - eikä aina silloinkaan. Pesimäajan ulkopuolella tunturipöllö on vaeltaja: linnut liikkuvat ravintoa hakiessaan hyvin pitkiä taipaleita tundra- ja tunturialueella. Nuoret yksilöt voivat vaeltaa myös etelän suuntaan ja Suomessa aina Turun ulkosaaristoon saakka.