Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Ylläs-Halli pakkohuutokaupataan helmikuussa

Helsingin Kivikossa sijaitsevan hiihtoputken pakkohuutokaupan ajankohta on ratkennut. Toiminta hiihtoputkessa on toistaiseksi keskeytynyt.

Ylläs-halli Kuva: YLE Helsinki / Ari Tuhkanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin Kivikossa sijaitsevan Ylläs-Hallin pakkohuutokauppa pidetään helmikuun toisena päivänä.

Vuonna 2009 avattu hiihtohalli meni konkurssiin viime vuoden maaliskuussa.

Viime syyskaudella toimintaa pyöritti väliaikaisesti HopLop Oy, mutta yhtiö joutui lopettamaan toiminnan hiihtoputken lisenssisotkujen takia.

Päätyykö hiihtoputki Helsingille?

Jos hiihtoputkelle ei löydy ostajaa, päätyy putki Helsingin kaupungin omistukseen.

Helsingin liikuntajohtaja Anssi Rauramo uskoo kuitenkin, että hiihtoputkelle löytyy ostaja.

- Varmasti pyörittäjä taho löytyy, näin me ainakin vielä tässä vaiheessa uskotaan, sanoo Rauramo.

Helsingillä kaksi vaihtoehtoa

- Jos hiihtoputki päätyy jostain syystä kuitenkin Helsingin haltuun, niin meillä on kaksi vaihtoehtoa, jota olemme miettineet: pyöritämme sitä omana toimintana tai haemme hiihtoputkelle ulkopuolisen tahon, joka rupeaa pyörittämään sitä. Minä pidän näistä vaihtoehdoista todennäköisempänä sitä, että joku ulkopuolinen alkaisi pyörittää hiihtoputken toimintaa, sanoo Helsingin liikuntajohtaja Anssi Rauramo.

Suosittelemme