Yhteiskuntatieteiden tohtori Markku Koski on kirjoittanut väitöskirjan otsikolla ”Hohto on mennyt herrana olemisesta”. Siinä Koski tutkii television ja poliitikon suhdetta. Kosken mukaan televisio tiedostetaan välineenä hyvin, eikä entisajan herramaista esiintymistä televisiossa harrasteta.
- Televisiossa poliitikko ei tiedä eikä näe yleisöään. Hän ei voi tietää, miten hänen sanomansa tulee ulos. Vaikka suorissa lähetyksissä materiaalia voikin leikata vähemmän, poliitikko ei tiedä kuvasta, mikä koteihin tulee.
Kosken mukaan television asettamat vaatimukset poliitikoille tiedostettiin jo 1960-luvulla. Asian toi esiin mediafilosofi Marshall McLuhan, jonka analyyseistä otti oppia esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon, Koski kertoo.
- Nixon otti McLuhanin ajatuksista onkeensa, ja loi uudenlaista hahmoa itselleen. Paavo Väyrysestä on tullut mieleen näissä vaaleissa, että ihan kuin hän olisi lukenut McLuhania ja opiskellut Nixonin tyyliä.
Jäykkä kausi ohitettu
Muidenkin ehdokkaiden perehtyminen televisioesiintymiseen on kiinnittänyt Kosken huomion. Äänestäjiä puhutellaan ruudussa eri tavalla kuin yleisötilaisuuksissa tai parlamentissa.
- Ylipäätään kaikki tuntuvat hallitsevan tietynlaisen rennon tyylin, jossa ei saa olla mukana vanhanaikaista herramaisuutta tai rouvamaisuutta. Näyttää siltä, että he ovat jotenkin opiskelleet niitä ajatuksia mitä televisioesiintymisen kohdalla on esitetty.
Jäykkä valtiomiesmäinen kausi vaikuttaisi Kosken mukaan olevan ohi. Viihteellistyminen tai rennompi ote tenteissä näkyy muun muassa erilaisin pyynnöin, joita ehdokkaille esitetään. Esimerkiksi Paavo Lipposta pyydettiin hiljattain sanomaan televisiossa ”pöö”.
- Tuntuu siltä, että lähes jokainen kansalainen on muuttunut poliittiseksi toimittajaksi, joka kommentoi esiintymisiä. En pitäisi sitä pelkästään huonona asiana, koska esiintymisen kautta ihmisen persoona tulee pintaan. Kyllähän asiatkin ovat mukana, mutta eivät samassa jyrkässä mielessä kuin aikoinaan.