Todennäköisesti ainoa valtakunnallinen tuoreiden luomuvalmisruokien tekijä on viitostien varressa Juvalla Etelä-Savossa. Krunex Oy valmistaa erilaisia jauhelihapihvejä ja laatikkoruokia vähittäiskauppoihin, ravintoloihin, liikenneasemille.
Toimitusjohtaja Timo Marttinen on tyytyväinen kysynnän kasvuun.
- Viime vuoden aikana luomutuotteiden myynti kasvoi 8-kertaiseksi, ja tämäkin vuosi on alkanut hyvällä kasvulla.
Tuoreiden luomuvalmisruokien tuotannossa on Marttisen mukaan monenlaisia haasteita. Tuotannon järjestämisessä on omat kommervenkkinsä, ja iso haaste on saada tarvittavia raaka-aineita säännöllisesti.
Luomupunajuuri oli tiukassa
Yhtiön keittiöpäällikkö Jari Anttilalla on monta tarinaa raaka-aineiden haalimisesta. Jos kotimaan vähille luomuviljelijöille on tullut huono sato, on tuotetta jouduttu etsiskelemään muualta Euroopasta.
- Meillä kävi punajuuren kanssa niin, että sitä etsittiin sitä pitkin poikin Eurooppaa ennen kuin Espanjasta löydettiin sitten pari lavaa luomupunajuurta, Anttila hymähtää.
Myös pakkauskoot tuottavat ongelmia.
- Iso suomalainen lihantoimittaja pystyy toimittamaan meille luomujauhelihaa vain 400 gramman paketeissa, vaikka me tarvitaan parhaimpina viikkoina 1 500 kiloa lihaa, Anttila kuvaa käytännön haasteita.
Tuoreruoka saatava äkkiä syöjille
Haasteita tuo niin ikään se, että Krunexilla ei käytetä minkäänlaisia lisäaineita. Luomutuoretuotteiden säilyvyysajaksi luvataan vain seitsemän päivää, kun se tavanomaisilla tuotteilla voi olla kolme viikkoa.
EU:n luomuasetuksen mukaan luomutuotteisiin saisi käyttää 47 lisäainetta. Useimmat näistä ovat luonnosta peräisin olevia aineita.
Sallituissa on muun muassa luontaisia aromiaineita, kiellettyjä taas ovat muun muassa väriaineet ja keinotekoiset makeutusaineet. Tavanomaisessa tuotannossa sallittuja lisäaineita on peräti 300.
Enemmän kuin tuoreruokia luomuruokia on myytävänä säilykkeinä ja kuivaruokana, esimerkiksi kasvispihvijauheina. Luomulihasta tehdään leikkeleitä ja makkaroita.
Luomuelintarvikkeiden valmistuksessa on Elintarvikkeiden turvallisuusviraston Eviran mukaan runsaat 300 kotimaista toimijaa.
Muualta tuodaan vielä paljon
Tulli ei tilastoi erikseen luomuelintarvikkeiden tuontia, mutta kysynnän kasvaessa uusia tuotesarjoja tulee etenkin Keski-Euroopasta, kertoo toimitusjohtaja Niina Laitinen Topin maatilamyymälästä Juankoskelta.
Lähes kaikki tuodut valmisruoatkin ovat kuivaelintarvikkeita. Laitinen arvioi, että kotimaisten ruokien osuus luomukaupan hyllyillä on 30 - 40 prosenttia.
Tuonti EU-maiden ulkopuolelta on luvanvaraista, ja siltä vaaditaan vähintään samanarvoiset sertifikaatit kuin EU:n sisämarkkinoilla on käytössä, kerrotaan Evirasta. Tullilaboratorio ottaa tuotavista eristä pistokokeita ja tutkii niistä kasvinsuojeluainejäämät.
Hyvin pieniä jäämiä on viime vuosina löytynyt muutamasta prosentista tutkittuja luomunäytteitä. Luomutuotteet ovat olleet tullilaboratorion mukaan kuitenkin oleellisesti puhtaampia kuin tavanomaisesti tuotetut.