Oulun kaupunki aikoo luopua torille suunnitellusta Elämysten talosta. Kaupunginjohtaja Matti Pennanen esittää tänään kaupunginhallitukselle, että torinrannan alueen suunnittelua jatketaan ilman Elämysten taloa.
Hankkeesta luopumista kaupunginjohtaja perustelee sillä, ettei Elämysten talon toimintastrategiaa eikä toimijoita ole pystytty esittämään. Myös pysäköinnin järjestäminen torille sekä liikennejärjestelyt olisivat tuoneet kaupungille lisäkustannuksia.
Oulun kaupungin konsernipalveluiden mukaan Elämysten talon toteuttamiseksi torille liittyy merkittäviä taloudellisia vaikutuksia sekä aikatauluhaasteita.
- Kaupunki olisi joutunut investoimaan Elämysten taloa varten pelkkään infraan 3 - 7 miljoonaa euroa, kertoo Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie. Hänen mukaansa kustannustaso muodostui yllättävän korkeaksi ja olisi tässä taloudellisessa tilanteessa joka tapauksessa liikaa.