Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

"Leipätaikinaa pitää kunnioittaa"

Ylensyöntiä Varsinais-Suomessa -sarjan viimeisessä osassa matkataan Loimaan vilja-aittaan. Mellilän oma herkkumaakari Kaarina Heikkilä leipoo piimälimppua ja pohtii samalla, että mistähän jauhot ovat peräisin. Ennen ne tulivat omasta maasta.

Avaa Yle-sovelluksessa

- Kun olin pieni tyttö, isälläni oli tapana polvistua pellon reunaan ja rukoilla hyvää satoa. Nyt taloa ympäröivät pellot ovat muiden omistuksessa, ja jauhot leipiin joudun ostamaan marketista, Kaarina kuvailee.

Mellilän kylässä Kaarinan tuntevat lähes kaikki. Harva se viikko häntä pyydetään kestitsemään jotakin juhlaa tai tilaisuutta, koska Kaarinalla on maine harvinaislaatuisena ruoanlaittajana.

Kaarinan piimälimppu

1/2 litraa piimää tai piimäjuuston heraa

50 g hiivaa

1 dl siirappia

2 rkl fenkolia

2 tl suolaa

1,2-1,3 kg jauhoja (esim. sämpyläjauhoja, ruisjauhoja, vehnäjauhoja)

50 g leivontamargariinia

voitelemiseen kahvia ja siirappia

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen piimään. Lisää joukkoon sulatettu leivontamargariini, siirappi ja mausteet. Lisää jauhoja koko ajan vaivaten. Vaivaa taikinaa, kunnes siinä on sitko. Laita taikina tunniksi kohoamaan. Jaa taikina limpun kokoisiin osiin ja muotoile ne pyöreiksi. Kohota leipäsiä puoli tuntia. Paista noin 225 asteessa kolme varttia.

Ylensyöntiä Varsinais-Suomessa on pian valmistuvan toimittajan opinnäytetyö. Juttusarjan yhteydessä teen tutkimusta YLE Turun nettisivujen käyttäjien tyytyväisyydestä. Ole kiltti ja vastaa alla olevasta linkistä löytyvään kyselyyn, kiitos!

Suosittelemme sinulle