Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Perinneleikit viehättävät myös nykyajan lapsia

Muistatko leikkineesi tervapataa, peiliä, seuraa johtajaa tai karhu nukkuu -leikkiä? Perinneleikit ovat vahvasti lasten elämässä nykyäänkin, kiitos päiväkotien ja kerhojen. MLL:n Kainuun piiri järjesti lapsille ja aikuisille perinneleikkitapahtuman Kalevalan päivän kunniaksi.

Lapset ja aikuiset leikkivät tervapataa.
Kuva: Hanne Kinnunen / Yle
Avaa Yle-sovelluksessa

Kajaaninjoen rantaan rakennettu Lumimiilu liukumäkineen ja labyrintteineen innoitti Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kainuun piirin järjestämään perinneleikkeihin keskittyvän tapahtuman.

- Meillä on niin upeat puitteet, joita ei ole kuin kerran vuodessa, kiitos siitä Kainuun ammattiopistolle ja Kajaanin ammattikorkeakoululle. Tapahtuman tavoitteena on viedä näitä ihania leikkejä sukupolvelta toiselle, sanoo MLL:n Kainuun piirin toiminnanjohtaja Päivi Liuski.

Liuskin mukaan perinneleikit eivät ole jääneet muiden viihdykkeiden jalkoihin.

- Kun katsoo näiden lasten riemuja, niin uskon, että he nauttivat näistä leikestä enemmän kuin tietokonepeleistä. Uskoisin, että nämä on sellaisia, joita ainakin lapsiryhmän leikkivät.

Päiväkotiryhmien lisäksi perinneleikkejä oli saapunut leikkimään lapsiperheellisiä.

- Näimme lehdessä ilmoituksen ja ajattelin, että totta kai mennään, sanoo Kalle Virtanen Iris-tyttärensä kanssa.

Köydenveto oli Virtasten mieleen, Iristä huvitti eritoten hevosasuun pukeutunut leikittäjä, joka kaatui kaksi kertaa.

Suosittelemme