Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Ekokampaaja keittää itse värjäysliemensä

Luonnonmukaisuus nostaa päätään kauneusalalla. Esimerkiksi ekokampaajia on Suomessa jo puolensataa.

Kuva: YLE / Meeri Niinistö
Avaa Yle-sovelluksessa

Keskustelu perinteisten hiusvärien kemikaalien aiheuttamista haitoista käy vilkkaana. Myrkytön vaihtoehto kiinnostaa yhä useampaa.

Ekokampaajaksi kouluttautuvan Ella Kuusiston mukaan puhtaat kasvivärit ovat myrkyttömiä. Herkkä ihminen voi tosin olla kasviväreillekin allerginen.

- Kasvivärejä voi ajatella nuorillekin. Hiustenvärjäystähän ei suositella alle 16-vuotiaille, Ella Kuusisto sanoo.

Lahtelainen kampaamoyrittäjä kuuli ekokampaajista hiekkalaatikolla.

- Tuttava ihmetteli, että Lahdesta ei löydy ekokampaajaa. Kiinnostuin asiasta ja hakeuduin koulutukseen. Ekoilu alkoi minulla ensin jääkapin sisällöstä, sitten siirryin luonnonkosmetiikkaan. Ekokampaamo on luonnollinen jatkumo, Kuusisto selventää.

Ekokampaajan tittelin Kuusisto saa keväällä suoritettuaan Suomen Ekoyrittäjien koulutuksen.

- Kyselyjä on ollut jo, vaikken ole vielä markkinoinut. Kemiallisten värien haitoista puhutaan yhä enemmän. Kiinnostus varmasti kasvaa, kun ihmiset tiedostavat, etä kasviväreillä saa aikaa muutakin kuin perinteisen hennanpunaisen tukan.

Kasviväri värjää vain hiuksen pinnan

Kasvivärit valmistetaan kampaamossa. Hennasta saadaan punaista ja ruskeaa väriä, värittömästä hennasta kullanvärisiä sävyjä ja indigosta mustaa.

- Minulla on täällä keittolevy, jossa valmistan liemiä. Laitan kattilaan esimerkiksi kahvia, punaviinia ja käpyjä, jotka keitetään liemeksi. Siihen sekoitetaan kasviväri ja saadaan värimassa.

Kuusisto lupaa kasvivärin kestävän perinteisen värin tavoin, vaikka se värjää vain hiuksen pinnan. Kasviväreillä ei kuitenkaan voi vaalentaa tukkaa. Myös hiusten kunto ja aiemmat käsittelyt vaikuttavat värjäystulokseen.

Kasvivärjäys on perinteistä kalliimpaa.

- Värin vaikutusaika on pidempi, noin tunnin. Yrttien keitäminen vie myös aikaa. Kasviväri maksaa noin 20 - 30 enemmän kuin perinteinen värjäys, Kuusisto kertoo.

Kokonaan kemiallista väreistä Kuusisto ei ole luopumassa eikä hän usko alan siihen suuntaan kehittyvän.

Suosittelemme