Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Italian turmalaivasta vuotanut kemikaaleja mereen

Ympäristöjärjestö Greenpeacen mukaan tammikuussa Italian rannikolla Giglion saaren edustalla haaksirikkoutuneesta Costa Concordia -luksusristeilijästä on vuotanut mereen kemikaaleja. Geenpeace sanoo löytäneensä tutkimuksissaan hiilivedyn jäämiä vedenpuhdistamossa käsiteltävästä juomavedestä.

Puoliksi uponnut Costa Concordia -alus ja pelastusaluksia sen rinnalla.
Costa Concordian polttoainesäiliöiden tyhjennys jatkui Giglion saaren edustalla 13. helmikuuta. Kuva: Enzo Russo / EPA
Jenni Mehtonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Tutkijat löysivät merivedestä myös ammoniakkia. Ammoniakki voi olla peräisin laivalla olleesta orgaanisesta materiaalista, kuten ruoasta.

Laivasta oli vuotanut meriveteen lisäksi saippuaa ja teollisia pesuaineita.

Italian ympäristöministeriön mukaan kemikaalimäärät eivät ole huomattavia. Uutistoimisto ANSA:n haastatteleman paikallisen teknisen asiantuntijan mukaan juomavedessä ei ole myrkytysvaaraa.

Italiaviranomaiset ehdottavat, että hiilivety voi olla peräisin myös putkitöistä.

Italian Greenpeace on vaatinut maan hallitukselta toimintaa Giglion lähistöllä elävien delfiinien ja valaiden suojelemiseksi.

Greenpeace on huolestunut turmapaikan mertensuojelualueen autioitumista, alueen valaslajien määrän vähentymistä sekä monista muista alueeseen kohdistuvista uhista.

Suosittelemme