Pyhäjoella käytiin eilen illalla laadukasta keskustelua ydinvoimasta. Asiasta kiinnostuneet parisataa ihmistä eivät mahtuneet lukion Pauha-saliin vaan katsomoita jouduttiin rakentelemaan kaikkiin ovensuihin jotta kaikki saivat edes kuuntelupaikan.
Keskustelun järjestäjien ajatuksena oli auttaa eri mieltä olevia ihmisiä eteenpäin ja tasoittaa vastakkainasettelua.
- Meidän pitäisi pystyä ottamaan esimerkiksi Pudasjärven Kollaja-keskustelusta pysyviksi jääneistä rintamalinjoista oppia täällä Pyhäjoella, linjasi tilaisuudessa alustanut ja sen paneelissa istunut maakuntajohtaja Pauli Harju.
Hankkeen kriitikot äänessä
Paikalla oli Säteilyturvakeskuksen tutkimus- ja ympäristövalvontaosaston johtaja Tarja K. Ikäheimonen ja Stukin asiantuntijoita laajemminkin vastaamassa pyhäjokisten mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Joissakin puheenvuoroissa säteilyviranomaisen puolueettomuus asetettiin kyseenalaiseksi.
- Aina välillä tätä kritiikkiä meidän puolueettomuudesta tulee, mutta kyllä me oikeasti olemme säteilyturvallisuutta valvova viranomainen, sanoi Ikäheimonen.
Yleisöpuheenvuorot olivat laidasta lukien ydinvoimakriittisiä ja voimalaa kannattavat pyhäjokiset tuntuivat pysyvän vaiti.
Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä Maaseudun sivistysliitto, Pyhäjoen kunta ja paikalliset lehdet Pyhäjokiseutu, Raahelainen sekä Raahen Seutu.
Ydinjätteen loppusijoitus mietityttää
Viiden kilometrin päässä suunnitellun ydinvoimalan keskipisteestä asuva pyhäjokinen Samuli Ketola kertoi, että häneltä ei ole koskaan kysytty mitään ydinvoimalan tulosta.
- Luotan ydinvoimainsinööreihin ja matemaatikkoihin, mutta en luota meidän poliittiseen järjestelmään. Pyhäjoki ja sen kunnanvaltuusto on liian pieni yksikkö päättämään ydinvoimasta. Eihän siellä ole siihen minkäänlaista asiantuntemusta, arvioi Ketola.
Pyhäjoen Parhalahdella asuva Ketola kertoi pelkäävänsä, että Pyhäjoesta tulee paitsi Fennovoiman korkea-aktiivisten ydinjätteiden loppusijoituspaikka.
- Pitäisi miettiä myös sitä, olemmeko me valmiita ottamaan vastaan tänne ydinjätettä loppusijoitettavaksi myös muualta Euroopasta. Sieltä katsoen tämä paikka olisi oikein sopiva loppusijoituspaikka. Kaukana kaikesta ja Venäjän kainalossa, Ketola visioi pessimistisesti.