Australialais-kiinalaisen tutkijaryhmän mukaan fossiilit ovat noin 11 500 - 14 500 vuotta vanhoja. Niissä näkyy merkkejä sekä nykyihmisestä että vanhemmista ihmislajeista. Tutkimustuloksia esiteltiin keskiviikkona Plos One -tiedejulkaisussa.
Jäänteet, joiden joukossa on sekä kalloja että hampaita, ovat peräisin ainakin kolmesta yksilöstä. Ne löytyivät Kiinan Yunnanin maakunnasta Maludongista eli niin kutsutusta Saksanhirviluolasta 1989. Fossiileja ei kuitenkaan tutkittu ennen kuin 2008.
Tutkijoiden mukaan fossiilit saattavat olla peräisin aiemmin tuntemattomasta ihmislajista. Toinen selitys on tutkijoiden mukaan se, että kyseessä on hyvin varhain Afrikasta muuttanut nykyihmisryhmä, joka oli pysynyt eristyksissä muista nykyihmisistä.
Laji nimettiin saksanhirvi-ihmisiksi, koska he pyydystivät sukupuuttoon kuollutta saksanhirvilajia. Saksanhirvi-ihmiset ovat ilmeisesti kuolleet sukupuuttoon vasta viimeisen jääkauden lopussa, mikä tarkoittaa sitä, että he olisivat eläneet samanaikaisesti nykyihmisen kanssa.
Suurin osa varhaisista ihmisfossiileista on löytynyt Euroopasta ja Afrikasta ja fossiililöydöt Aasiasta ovat olleet harvassa. Ennen saksanhirvi-ihmisiä Itä-Aasiasta ei ole löytynyt 100 000 vuotta nuorempia fossiileja.