Vedonlyönti ei ole enää vähään aikaan koskenut pelkästään urheilua. Maajohtaja Antti Tikka Unibetiltä kertoo, että erikoisemmet vedonlyöntikohteet valitaan pitkälti median kärkiuutisten joukosta.
- Me valitsemme vedonlyöntikohteet ihan sen perusteella, mikä sillä hetkellä on kuuma aihe. Hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi presidentinvaalit ja Finlandia-palkinnon jako. Joskus myös pienemmät aiheet paikallisella tasolla kiinnostavat, Tikka kertoo. Hän ottaa esimerkiksi pienemmästä aiheesta veden lämpötilaveikkauksen.
Vedonlyöntikohteita löytyy niin raskaista kuin keveämmistäkin aihepiireistä. Paikallisemmat aiheet löydetään usein yleisön ehdotusten pohjalta. Tällä hetkellä esimerkiksi kuntarakenneuudistuksesta voisi saada mielenkiintoisia vetokohteita, Tikka pohtii.
Erikoisten ja pienempien pelikohteiden pelaajamäärät ovat Tikan mukaan reilusti pienempiä perinteiseen urheiluvedonlyöntiin verrattuna. Poikkeuksiakin toki tulee.
- Toisen kierroksen presidentinvaalit oli tammikuun lyödyin vedonlyöntikohde Suomen markkinoilla, Tikka kertoo.
Unibetin veikkauskohteiden kertoimet laskee Lontoossa oleva laskentaryhmä. Laskijoiden täytyy kerätä runsaasti tietoa kohteesta, muuten kertoimien määrittely ei onnistu. Jos tietoa ei löydy tarpeeksi, avuksi otetaan ulkopuolisia asiantuntijoita. Tiimissä on mukana myös suomalaisia.
Tikan uran omituisin vedonlyöntikohde koski jäätelön syömistä.
- Ihmettelin, että ihmiset lyövät vetoa kuinka paljon jäätelöä syödään kesässä. Se on aika kaukana siitä, mihin olen itse tottunut, mutta näin se maailma muuttuu, Tikka toteaa.