Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Koiran ampunut mies sai sakkoja

Avaa Yle-sovelluksessa

Rääkkylässä parisen vuotta sitten koiran ampunut mies syyllistyi vahingontekoon.

Itä-Suomen hovioikeus on tuominnut miehen sakkoihin ja maksamaan 10 000 markan korvaukset. Hovioikeus päätyi eri ratkaisuun kuin Joensuun käräjäoikeus, joka hylkäsi syytteen ja korvausvaatimukset.

Metsästysreissulta palaamassa ollut mies tapasi mökkitiellään neljä belgianpaimenkoiraa ja yhden kultaisen noutajan, jotka kulkivat irrallaan omistajansa edellä.

Kun koirat lähestyivät laumana miestä, tämä ampui haulikollaan ilmaan varoituslaukauksen. Kun osa koirista jatkoi yhä lähestymistään, mies ampui lähimpänä olleen koiran.

Mies kertoi toimineensa pakkotilassa. Hovioikeuden mukaan mies ei ollut sellaisessa vaarassa, että ampuminen olisi ollut välttämätöntä.

Pohjois-Karjalan Radio

Suosittelemme