Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Opec pitää tuotantokiintiönsä ennallaan

Avaa Yle-sovelluksessa

Öljynviejämaiden järjestö Opec on sopinut pitävänsä öljyn tuotantomäärät ennallaan huolimatta öljyn hinnanlaskusta, kertovat Opec-lähteet.

Heidän mukaansa Opecin ministerit sopivat asiasta keskiviikkona kokouksessaan Wienissä. Virallisesti asia vahvistettiin torstaina.

Ministerit päättivät pitää tuotantomäärät nykyisellään huolimatta siitä, että öljyn hinta on romahtanut parikymmentä prosenttia Yhdysvalloissa 11. syyskuuta tehtyjen terrrori-iskujen jälkeen. Lontoossa raakaöljyn hinta putosi keskiviikkona alle 21 dollarin.

Opec on supistanut tuotantokiintiötä kolmasti tänä vuonna pitääkseen öljyn tynnyrihinnan 22 - 28 dollarin haarukassa.

Monet Opecin ministerit olivat nyt kuitenkin haluttomia turvautumaan samaan keinoon hinnan nostamiseksi, sillä se voisi terrori-iskujen jälkeisessä tilanteessa herättää pahaa verta.

Sen sijaan Opec-kokouksen arvioidaan patistavan jäsenmaita pitäytymään sovituissa tuotantokiintiöissä. Nykyinen kiintiö on 23,3 miljoonaa tynnyriä päivässä, ja on arvioitu, että se ylitetään noin miljoonalla tynnyrillä.

Opecin on toivottu pitävän tuotantonsa ennallaan, jotta maailmantalous toipuisi nopeammin ongelmistaan.

Opecin ministerit päättivät myös aikaistaa seuraavaa kokoustaan marraskuuhun, jolloin tuotantokiintiöitä tarkastellaan uudestaan.

Opecin seuraava kokous on marraskuussa.

AFP

Suosittelemme sinulle