Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Maitokiintiöillä kysyntää

Avaa Yle-sovelluksessa

Tuotantonsa lopettavilta tiloilta vapautuville maitokiintiöille riittää kysyntää.

Ostotarjoukset TE-keskuksen välittämistä kiintiöistä tulee jättää lokakuun loppuun mennessä. Tällä hetkellä haettavana on noin 600 000 litraa kiintiöitä.

Agrologi Helvi Leinonen TE-keskuksesta kertoo kuitenkin, että jo edelliseltä hakukierrokselta sisässä on hakemuksia yli kolmen miljoonan litran verran.

Maidon tuotannosta luopuvien tilojen on myytävä tuotantokiintiöstään vähintää puolet viranomaisten edelleen välitettäväksi. Lopuista tuottajat voivat käydä keskenään kauppaa vapaasti.

Maakunnan maitotilojen tuotantokatto on yhteensä noin 150 miljoonaa litraa.

Pohjois-Karjalan Radio

Suosittelemme sinulle