Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Pensaspalot Sydneyn esikaupungeissa

Avaa Yle-sovelluksessa

Australiassa Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa pensaspalot riehuvat toista päivää Sydneyn miljoonakaupungin reunoilla. Palot ovat saartaneet kaupunkia joulupäivästä asti, mutta tiistaina ne saavuttivat ensi kertaa esikaupunkialueen.

Palomiehet ovat toistaiseksi kyenneet suojelemaan Pennant Hillin esikaupungin rakennukset tulelta. Jopa 20 metriä korkeat liekit kuitenkin lähenevät kaiken aikaa, ja asukkaita onkin nyt kehotettu jättämään kotinsa.

Evakuointikäsky on annettu myös kahdella muulla Uuden Etelä-Walesin alueella Kurrajongassa ja Sussexissa. Palot ovat edenneet jo 15 kilometrin päähän Sydneyn keskustasta.

Etelä-Turramurran kaupunginosasta tulta yritetään pitää loitolla muun muassa helikopterista pudotettavan veden avulla. Asukkaat ovat kastelleet talojaan puutarhaletkuilla.

Edellisen kerran tuli pääsi kaupunkiin asti vuonna 1994. Tuolloin neljä ihmistä kuoli.

Surkein mahdollinen sammutussää

Tällä kertaa on säästytty ihmisuhreilta, mutta hengiltä on palanut tuhansia lampaita sekä kenguruita, koaloita ja muita villieläimiä. Tiet ja rautatiet ovat paikoin poikki palojen ja savun vuoksi.

Puolentoista viikon aikana on evakuoitu noin 5 000 ihmistä. Metsää ja viljelysmaata on palanut noin 300 000 hehtaaria. Sammutustöihin on värvätty 20 000 palomiestä muualta New South Walesin osavaltiosta.

Sammuttajien mukaan luontoäiti kohtelee sammuttajia pahimmalla mahdollisella tavalla: kuumat tuulet puhaltavat sisämaasta, eivät kostealta mereltä kuten viikonloppuna, ja helle on noussut 38 asteeseen. Ilman kosteusprosentti on laskemassa jopa alle 5 prosentin.

"Mustan joulun" noin sadasta palosta arviolta puolet on sytytetty tahallaan. Yli kaksikymmentä ihmistä on pidätetty epäiltyinä tuhopoltoista.

Reuters, AP, YLE24

Suosittelemme