Hyppää sisältöön

Uudenvuoden historiaa

Uudenvuodenjuhlinta on yksi maailman vanhimmista traditioista. Ensi kerran vuoden vaihtumista juhlittiin tiettävästi antiikin Babyloniassa noin 4 000 vuotta sitten.

Muinaisessa Babyloniassa uuden vuoden alkuna ei kuitenkaan pidetty sitä ajankohtaa, jonka me nykyisin tunnemme tammikuun ja joulukuun vaihteena. Tuolloin vuosi alkoi siitä, kun ensimmäinen uuden kuun sirppi nähtiin kevätpäiväntasauksen jälkeen. Uusi vuosi merkitsi siis kevään ja uuden kasvukauden alkua.

Myös roomalaiset juhlivat alun perin uuttavuotta keväällä, maaliskuun alussa. Näin jatkui vuoteen 46 eKr., jolloin Julius Caesar otti käyttöön juliaanisen kalenterin, jossa vuoden pituus on 365 päivää. Tällöin tammikuun 1. päivä tuli uuden vuoden alkamispäiväksi.

Roomalaiset jatkoivat uudenvuoden juhlintaa myös Kristuksen syntymän jälkeen, vaikka katolinen kirkko tuomitsikin juhlamenot pakanallisina.

Mutta kun kristinusko levisi, kirkko alkoi pitää omia uskonnollisia juhliaan samaan aikaan monien pakanallisten juhlien kanssa. Näin kävi myös uuden vuoden kohdalla. Joissakin uskontokunnissa uuttavuotta vietetään edelleenkin Jeesuksen ympärileikkaamisen juhlana.

Keskiajalla kirkko vastusti vuodenvaihteen juhlintaa ja uudenvuodenpäiväkin siirrettiin joulukuun 25. päivään, Jeesuksen syntymäpäivään. Vasta 1500-luvulla gregoriaanisen kalenterin isä Paavi Gregorius XIII siirsi vuoden alkamaan jälleen tammikuusta.

Maissa, joissa ei ole käytössä gregoriaanista kalenteria, uuttavuotta juhlitaan luonnollisesti eri aikana kuin länsimaissa. Esimerkiksi Kiinassa, jossa perinteiset juhlat noudattavat kuukalenteria, uusivuosi sattuu länsimaisen kalenterin mukaan tammikuun 17. ja helmikuun 19. päivän väliseen aikaan.

Myös muslimeilla kalenteri pohjautuu kuun liikkeisiin, ja heillä uudenvuodenpäivä on aina 11 päivää aikaisemmin kuin edellisenä vuotena. Juutalaiset taas viettävät uskontonsa mukaista uuttavuotta syksyllä, useimmiten syyskuussa. syyspäiväntasauksen tienoilla.

Ulla-Marja Kokko, YLE24

Suosittelemme sinulle