Hyppää sisältöön

Kansalaisuuden ja kansalaisuudettomuuden ongelma

Valtion tunnusmerkistöön katsotaan yleensä kuuluviksi tietty alue ja tällä alueella pysyvä väestö. Valtio koostuu tällä alueella asuvista kansalaisista. Kansalaisuuden merkitys kansainvälistyvässä maailmassa on viime aikoina vähentynyt verrattaessa yksilön oikeuksia valtion omien kansalaisten ja muiden välillä.

Kansalaisuuden merkitys sen sijaan korostuu kriisitilanteissa tai verrattaessa kansalaisuudettoman tilannetta henkilöön, jolla on jonkin valtion kansalaisuus.

Tilanteita, joissa yksilöllä ei ole minkään valtion kansalaisuutta pyritään kansainvälisessä oikeudessa välttämään. Henkilö voi olla ilman kansalaisuutta, jos hän ei syntyessään tai syntymänsä perusteella ole saanut vanhempiensa tai syntymämaansa kansalaisuutta.

Vaikka kansalaisuudettomuutta yritetäänkin välttää tähän tilanteeseen on joutunut muun muassa suuri joukko pakolaisleireillä, esimerkiksi Syyriassa ja Libanonissa, syntyneitä palestiinalaisia.

Myös lähialueillamme kansalaisuudettomuus on ongelma. Latviassa ja Virossa venäläisväestö kamppailee ongelman parissa. Latviassa noin 500 000 eli 20 prosenttia väestöstä on ilman kansalaisuutta. Virossa ilman kansalaisuutta on 170 000 venäläistä eli 15 prosenttia väestöstä. Osalla Viron venäläisistä on kuitenkin Venäjän passi.

Viron venäläisistä osa ei tosin edes halua Viron kansalaisuutta esimerkiksi matkustamisen helppouden vuoksi. Henkilö, jolla on Venäjän passi ja vakituinen oleskelupa Virossa, ei tarvitse kummankaan maan viisumia matkustaakseen rajan yli.

Latviassa asia on mutkikkaampi. Siellä suurin osa kansalaisuudettomista tahtoisi kansalaisuuden, mutta se on vaikeaa muun muassa siksi, etteivät yhtenäisesti asuneet venäläiset puhu latvian kieltä ja kielikurssit ovat liian kalliita.

Monikansalaisuus

Useamman kuin yhden maan kansalaisuuden sallimisesta eli monikansalaisuudesta valtiot päättävät itse.

Erot suhtautumistavoissa johtuvat lähinnä historiallisista, yhteiskunnallisista tai maantieteellisistä syistä. Monikansalaisuudesta saattaa olla yksilölle joko hyötyä tai haittaa. Hyötyä on esimerkiksi siitä, että hän ei tarvitse lupaa maahanmuuttoon, asumiseen tai työntekoon missään niissä valtioissa hänellä on kansalaisuus.

Lisäksi hän voi osallistua yhteiskunnalliseen elämään äänestämällä tai asettumalla ehdokkaaksi vaaleissa.

Toisaalta haittaa monikansalaisuudesta saattaa olla esimerkiksi miehille, jotka joutuvat suorittamaan asevelvollisuuden useammassa kuin yhdessä valtiossa. Turvallisuusnäkökohdista monikansalaisuutta saatetaan pitää ongelmallisena siksi, että monikansalaisuuden voidaan ajatella johtavan lojaalisuuteen useammalle kuin yhdelle valtiolle.

Tilanne muissa Pohjoismaissa

Pohjoismaista monikansalaisuuteen suhtautuu hyväksyvästi Ruotsi. Ruotsissa monikansalaisuuden salliva laki on ollut voimassa noin kahden vuoden ajan.

Maassa arvioidaan olevan noin 300 000 henkilöä, jolla on Ruotsin kansalaisuuden lisäksi jonkin vieraan valtion kansalaisuus. Monikansalaisuuskomitean mukaan tästä ei ole aiheutunut huomattavia ongelmia.

Norja ja Tanska suhtautuvat monikansalaisuuteen kielteisesti. Islanti suhtautuu ulkomaalaisten osalta myönteisesti, mutta Islannin kansalaisten osalta kielteisesti.

Kansalaiseksi pääsyn edellytyksiä

Kansalaisuuden myöntäessään valtio yleensä edellyttää, että ulkomaalainen pystyy osoittamaan elävänsä yhteiskunnassa itsenäisesti ja tiettyjen laillisuusarvojen mukaisesti.

Jotta nämä edellytykset täyttyvät on henkilön yleensä pitänyt asua riittävän pitkä aika valtiossa. Usein siirtomaamenneisyyden omaavat maat edellyttävät lyhyempää asumisaikaa hakijalta, jolla on valtion entisen siirtomaan kansalaisuus.

Monet valtiot edellyttävät lisäksi, että kansalainen hallitsee ainakin jossakin määrin asianosaisen valtion kielen. Kielitaitoedellytys on muun muassa Tanskassa, Saksassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Jaana Hevonoja/YLE24

Suosittelemme sinulle