Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Vaihtoehto-Nobel entiselle pääministerille

Avaa Yle-sovelluksessa

Uuden-Seelannin entinen pääministeri David Lange on yksitämänvuotisen ns. vaihtoehto-Nobelin saajista. Right Livelihood -palkinto myönnettiin Langelle hänen sinnikkäästä työstään ydinaseettoman maailman puolesta.

Langen hallitus muun muassa sai vuonna 1984 läpi lain, jolla kiellettiin ydinaseistettujen alusten ja lentokoneiden pääsy Uuden-Seelannin alueelle.

Hallitus oli myös ajamassa Tyynenmeren julistamista ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi, ja Lange on henkilökohtaisesti kampanjoinut ydinaseita vastaan.

Hänen politiikkansa sai aikoinaan Yhdysvallat peruuttamaan maiden yhteiset sotaharjoitukset ja supistamaan tiedusteluyhteistyötä sekä nimittämään Uutta-Seelantia ystäväksi aiemman liittolaisen sijaan.

Globalisaatiokriitikoita palkittiin

Muut kolme Right Livelihood -palkintoa menivät Filippiineille, Etelä-Koreaan ja Egyptiin.

Filippiineiltä raati palkitsi ihmisoikeusaktivistit Walden Bellon ja Nicanor Perlasin, jotka ovat pyrkineet kehittämään vaihtoehtoisia malleja nykyisenlaiselle globalisaatiolle.

Etelä-Korealainen palkittu Kansalaisten liitto taloudellisen oikeudenmukaisuuden puolesta on vuodesta 1989 työskennellyt oikeudenmukaisemman ja demokraattisemman talouskehityksen sekä ympäristönsuojelun ja Korean yhdistämisen puolesta.

Liitto oli Etelä-Korean ensimmäinen puhdas kansalaisjärjestö ja on nyt yksi maan vaikutusvaltaisimmista. Sillä on tätä nykyä 35 000 jäsentä.

Egyptiläinen Sekem-maatalousyritys ja sen johtaja Ibrahim Abouleish ovat puolestaan kehittäneet yritysmallin, jossa kaupallinen voitontavoittelu yhdistetään sosiaalisen ja kulttuurisen kehityksen ylläpitämiseen ja ympäristönsuojeluun.

Right Livelihood -palkinnot jaetaan Ruotsin valtiopäivillä pidettävässä seremoniassa 8. joulukuuta. Lange sai kunniapalkinnon, muut palkitut jakavat 223 000 euron rahasumman.

Right Livelihood -palkinto on jaettu vuodesta 1980 henkilöille ja ryhmille, jotka ovat työskennelleet nykypäivän haasteisiin vastaamiseksi.

Palkinnon perusti ruotsalais-saksalainen Jakob von Uexkull, jonka mielestä Alfred Nobelin perustama Nobel-palkinto jättää huomiotta suuren osan maailman hyväksi tehtävää elintärkeää työtä.

YLE24, DPA, AFP

Suosittelemme sinulle