Presidentti Tarja Halonen kannattaa kansanmurhien ehkäisyyn keskittyvän kansainvälisen komitean perustamista.
Vainojen uhrien muistopäivänä Helsingissä puhunut Halonen pitää YK:n pääsihteerin Kofi Annanin ehdotusta komiteasta vakavan huomion arvoisena.
Annan syytti tiistaina Tukholmassa länsimaita välinpitämättömyydestä ja ehdotti kansanmurhien ehkäisykomitean perustamista.
Annan pitää länsimaiden ja myös YK:n kannalta erityisen häpeällisinä Jugoslavian etnisiä puhdistuksia sekä Ruandan kansanmurhaa.
Halonen kannattaa myös Suomesta toisen maailmansodan aikana luovutettujen siviilien ja sotilasvankien kohtaloiden selvittämistä. Elina Sanan Luovutetut-kirja on nostanut aiheen uudestaan esille.
Kirjassaan Sana toteaa, että Suomesta luovutettiin natsi-Saksan viranomaisille vähintään 129 siviiliä sekä lähes 3 000 neuvostoliittolaista sotavankia. Osa luovutetuista päätyi mm. Stutthofin ja Auschwitzin keskitysleireille. Virallisesti on puhuttu vain kahdeksasta juutalaisesta.
Hallitukselle tekemässään selvityksessä professori Heikki Ylikangas ehdottaa luovutuksista perusteellisemman tutkimuksen teettämistä. Halosen mukaan tätä ehdotusta kannattaa noudattaa.
YLE24