Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Brittiryöstössä uusia pidätyksiä

Britannian poliisi kertoo pidättäneensä kaksi uutta epäiltyä tiistaiseen rahasäilön ryöstöön liittyen lähellä Maidstonea, Kentin kreivikunnassa.

Avaa Yle-sovelluksessa

Poliisi julkaisi myös toisen piirroksen yhdestä ryöstäjästä. Kolme aiemmin pidätettyä on päästetty vapaalle takuita vastaan kuulustelujen jälkeen.

Kaikiaan maan suurinta ryöstöä suorittamassa oli kuusi ihmistä. Ryöstäjät saivat saaliikseen Securitaksen rahasäilöstä jopa 50 miljoonaa puntaa (73,5 miljoonaa euroa) Tonbridgessä, Kentissä.

Poliiseksi pukeutuneet ryöstäjät kaappasivat erikseen liikkeen johtajan ja tämän perheen, ja pakottivat johtajan yhteistyöhön. Kukaan perheestä tai säilössä työskennelleistä ei kuitenkaan loukkaantunut ryöstön yhteydessä.

Osa saaliista on jo löytynyt vihjeen perusteella autosta Kentin Ashfrodista, joka on kanaalin alittavan Eurostar-junan pääteasema Britanniassa.

Jutun ratkaisuun johtavista tiedoista on luvassa 2 miljoonan punnan (2,9 miljoonaa euroa) vihjepalkkio.

Suosittelemme