Budjetti kohoaa yli 280 miljardiin juaniin eli vajaaseen 29 miljardiin euroon.
Todellisuudessa Kiinan uskotaan käyttävän sotilaalliseen varusteluunsa paljon enemmän, sillä budjettiin ei lasketa esimerkiksi asehankintoja.
Lisäraha kuluu mm. palkkoihin ja kasvaneiden polttoainekulujen kattamiseen.
Armeijan budjetti on noussut reippaasti vuosittain aina varhaiselta 1990-luvulta lähtien. Tämä on herättänyt närää ja levottomuutta naapurivaltioissa.
Parlamentin tiedottajan Jiang Enzhun mukaan Kiinan 2,5 miljoonan hengen armeijalla on kuitenkin edelleen melko alhainen budjetti, jos sitä verrataan muutamiin muihin maailman maihin.
AP, AFP