Sisäministeriö on suositellut päivälle yleistä liputusta vuodesta 2003. Ensi vuodesta alkaen päivä merkitään kuitenkin almanakkoihin virallisena liputuspäivänä.
Vuonna 2004 Canthin päivän liputus vaihtui suruliputukseen Konginkankaan bussiturman takia.
Suomalaisen realismin uranuurtaja Minna Canth tunnetaan erityisesti merkittävänä näytelmäkirjailijana ja mielipidevaikuttajana. Hän oli myös ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen. Näytelmäkirjailijana Canth oli suomalaisen realismin uranuurtaja. Hän jätti jälkeensä kymmenen näytelmää, joista tunnetuimpiin lukeutuvat muun muassa Työmiehen vaimo (1885), Kovan onnen lapsia (1888) ja Papin perhe (1891). Canthin näytelmiä esitetään edelleen Suomen teattereissa. Minna Canthia kiinnostivat uudet eurooppalaiset aatevirtaukset, kuten työväenaate ja naiskysymys, raittius- ja rauhanaate sekä kieli- ja kansallispolitiikka. Näitä aiheita hän käsitteli niin tuotannossaan kuin lehtikirjoituksissaankin. Canth julkaisi eläessään kymmenen näytelmää, seitsemän pitkää novellia, kertomuksia sekä lehtiartikkeleita ja puheita. Hänen kuolemansa jälkeen on julkaistu myös hänen kirjoittamiaan yksityiskirjeitä. Minna Canth 1844 - 1897 Minna Canth syntyi 19. maaliskuuta 1844 Tampereella. Hänen tyttönimensä oli Ulrika Wilhelmina Johnson. Syksyllä 1863 hän aloitti opiskelun Jyväskylän seminaarissa ensimmäisten naisopiskelijoiden joukossa. Opiskeluaikanaan Wilhelmina alkoi käyttää nimeä Minna Johnson. Kansakoulunopettajan opinnot keskeytyivät kuitenkin vuonna 1865 Minnan mentyä naimisiin seminaarin luonnontieteen opettajan Johan Ferdinand Canthin kanssa. Avioparin perheeseen syntyi seitsemän lasta. Jyväskylässä Minna Canth aloitti lehtinaisen uransa. Hänen artikkelinsa käsittelivät muun muassa raittiutta, naiskasvatusta ja kansanvalistusta. Tältä ajalta on peräisin myös hänen esikoisteoksensa Novelleja ja kertomuksia, joka julkaistiin vuonna 1878. Canth jäi leskeksi syksyllä 1879. Hän muutti lapsineen Kuopioon ja asettui asumaan lapsuudenkotiinsa. Vuonna 1881 hän otti perheensä lankakaupan hoitaakseen. Muutaman vuoden päästä hän alkoi hoitaa myös samassa rakennuksessa sijainnutta sekatavarakauppaa. Minna Canth kuoli 12. toukokuuta 1897 sydänkohtaukseen. Hän oli kuollessaan 53 vuoden ikäinen. Hänet on haudattu Kuopion Isolle hautausmaalle.