Hyppää sisältöön

Venäjä tukee ajatusta Iran-lauselmasta

Venäjä on asettunut tukemaan ajatusta YK:n Iran-päätöslauselmasta. Britannia, Ranska ja USA esittelivät keskiviikkona Iranin-vastaisen päätöslauselmaehdotuksen YK:n turvaneuvostolle.

Venäjän YK-lähettiläs Vitali Churkin sanoo maallaan olevan ongelmia joidenkin ehdotuksen kohtien kanssa.

Churkinin mukaan Venäjä toivoo kuitenkin ehdotuksen tehneiden maiden tavoin, että ehdotus hyväksyttäisiin ennen ensi maanantaita, jolloin asiaa käsitellään ministeritasolla.

Tekstissä vaaditaan Irania keskeyttämään uraanin rikastaminen. Venäjän ja Kiinan tiukasti vastustamilla pakotteilla siinä ei kuitenkaan Irania uhata. Maata uhataan lisätoimilla, jos se ei taivu ydinohjelmakiistassa.

Yhdysvaltain presidentti George Bush ja Saksan liittokansleri Angela Merkel ovat puolestaan keskustelleet Iranista tapaamisessaan Washingtonissa. He toistivat tavoittelevansa yhteisessä rintamassa diplomaattista ratkaisua Iran-asiaan.

Bush vaati Irania luopumaan ydinasehaikailuistaan "maailmanrauhan nimissä". Länsimaat, Yhdysvallat etunenässä, uumoilevat, ettei Iran käytä ydinohjelmaansa vain rauhanomaisiin tarkoituksiin.

Reuters, YLE24

Suosittelemme sinulle