Hyppää sisältöön

Knesset hyväksyi uuden hallituksen

Israelin parlamentti Knesset on hyväksynyt maan uuden hallituksen. Pääministeri Ehud Olmert totesi parlamentille pitämässään linjapuheessa, että Israelin rajat tulevat muuttumaan lähivuosina, kun hallitus määrittää rajat palestiinalaisalueisiin.

Olmert haluaa Israelin vetäytyvän eristäytyneistä Länsirannan siirtokunnista. Suurimmat siirtokuntablokit jäisivät kuitenkin Israelille. Olmert sanoi, että rajoja muutetaan tarvittaessa ilman palestiinalaisviranomaisten yhteistyötä.

Opposition johtaja Benjamin Netanjahu tyrmäsi Olmertin suunnitelman sanoen, että se vain vahvistaisi palestiinalaisia ääriaineksia.

Puheessaan Olmert sanoi myös, ettei Hamasin muodostama hallitus voi olla neuvottelukumppani Israelille. Olmert sanoi kuitenkin, että neuvottelut palestiinalaisviranomaisten kanssa ovat toivottu tie rauhaan.

Olmert myös huomautti, että Israelin on otettava tosissaan Iranin uhkaukset tuhota juutalaisvaltio.

Suosittelemme sinulle