Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

IMPROVe kysyy, miltä kaupunki kuulostaa

Helsingin Taideteollisen korkeakoulun medialaboratorion IMPROVe-projekti haluaa kännyköiden avulla ihmisten kiinnittävän enemmän huomiota ääniympäristöönsä.

Avaa Yle-sovelluksessa

IMPROVe-projektin ideana on ollut kehittää helppo kännykkätyökalu äänien nauhoittamiseen ja jakoon. Päivän mittaan kootut arkisetkin äänet heräävät uuteen eloon myöhemmin, esimerkiksi kaveriporukan kanssa kuunnellessa.

- Kaupunkien visuaalisuuteen kiinnitetään kyllä huomiota, mutta ääniympäristöistä ei pidetä laisinkaan samalla tavalla huolta, toinen projektin vetäjistä, mediataiteilija Richard Widerberg sanoo.

Tällä hetkellä Widerbergin ja mediatutkija Zeenath Hasanin IMPROVe esittäytyy digitaalisen taiteen viikolla Zürichissä Sveitsissä. Ryhmä kerää kaupungin ääniä, jotka myöhemmin esitetään tilaisuudessa, joka yhdistää konsertin ja performanssin.

Akustisen ekologian asialla olevan liikkeen jäsenet, kanadalaissäveltäjä Murray Schafer etunenässään, ovat parin viime vuosikymmenen aikana varoittaneet, että kun ympäristömme melutaso nousee, emme enää huomaa häiritseviä ääniä samalla tavalla kuin vaikkapa pahoja hajuja.

Widerberg kertoo huomanneensa rajun eron jopa sveitsiläiskaupungin ja Helsingin välillä.

- Kivisen Helsingin äänet ovat hyvin voimakkaita. Kadulla kävellessä ei kuule enää omia askeleitaan jatkuvalta liikenteen melulta, hän kertoo nykyautojen toisestakin tavasta saastuttaa.

Muusikot innostuivat, ehkä lapsetkin IMPROVe-ohjelmisto toimii tällä hetkellä Nokian älypuhelimissa. Nauhoitus on tehty mahdollisimman yksinkertaiseksi, eikä silmukassa soitettavaa ääntä voi säätää kuin muutamalla tavalla. Vähemmän tuntuu silti olevan enemmän; Widerberg kertoo monen muusikon innostuneen projektista, ja jatkossa Widerberg haluaisi tehdä ihmiskokeita lapsilla. Helsingissä ryhmä on esittäytynyt esimerkiksi keväisen Pikseliähky-festivaaleilla rautatieasemalla ja Taideteollisen korkeakoulun Mother of Arts -tapahtumassa äitienpäivänä. Richard Widerberg sanoo, ettei kansanliikkeestä ääniympäristön parantamiseksi voi vielä puhua, mutta asiaan huomiota kiinnittäneitä on sentään muutama. Ympäristökeskuksen ja desibelimittaajien lisäksi mm. Hearing Helsinki -työpaja on perehtynyt aiheeseen. Pikaratkaisu ääniongelmiin monelle ovatkin Walkmanit ja mp3-soittimet, joilla melun voi korvata musiikilla tai muilla äänillä. YLE24

Suosittelemme sinulle