Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Harvinaiset elokuvat koululaisten katsottaviksi Oulussa

Oululaisille kouluille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä maailman arvostetuimpia elokuvia osana kouluopetusta. Ihmefilmi-hankkeeseen osallistuvat koulut voivat katsella elokuvia, jotka tekijänoikeudet muuten kieltävät esittämästä.

Elokuvateatteri Studion elokuvaprojektoriin asennetaan nauhaa.
Kuva: YLE / Teija Lassi
Avaa Yle-sovelluksessa

Oulussa käynnistyy syksyllä Ihmefilmi-projekti, jonka avulla koululaisilla on mahdollisuus nähdä maailman arvostetuimpia elokuvia valkokankaalta.

Elokuvien esittäminen osana kouluopetusta on tekijänoikeuslakien vastaista, mutta Ihmefilmi-hankkeeseen osallistuvat koulut voivat hankekohtaisella sopimuksella katsella 15 elokuvaa, joiden joukossa on elokuvan klassikoita Francois Truffautin 400 kepposesta Alfred Hitchcockin Takaikkunaan.

Tähän mennessä klassikkoelokuvien esitysten järjestäminen on ollut erityisen vaikeaa tai kallista, mutta nyt elokuvat ovat tarjolla ilmaiseksi. Hankkeen tärkeänä tehtävänä on toimia elokuvan kulttuuriperinnön välittäjänä uusille sukupolville sekä parantaa elokuvataiteen asemaa muiden koulussa opettavien taiteiden, kuten kirjallisuuden, musiikin ja kuvataiteiden rinnalla.

Yhteinen hakemus tuotti tulosta

Hanke onnistuttiin saamaan Ouluun Myllytullin koulun, Oulun kansainvälisen koulun, Lyseon ja Valveen elokuvakoulun yhteisellä hakemuksella. Elokuvia voidaan tarjota kattavasti myös muille oululaisille yläkouluille ja lukioille.

Elokuvat esitetään Oulun Elokuvakeskus ry:n elokuvateatteri Studiossa Kulttuuritalo Valveella, mikä mahdollistaa myös muiden oppilasryhmien osallistumisen koulujen yhteiseen elokuvakerhoon. Kerhojen järjestämisestä ja opettajien perehdyttämisestä vastaa Valveen elokuvakoulu. Ajankohdista tiedotetaan koulujen Kulttuurikiikarikalenterissa sekä Valveen elokuvakoulun kotisivulla heti alkusyksystä.

Opetusministeriön ja Suomen elokuvakontaktin käynnistämässä hankkeessa on mukana kouluja ja nuorisotiloja yhteensä 30 paikkakunnalla.

Suosittelemme sinulle